Voi kauhistus sentään!!!!!!! Olen tavannut kummituksen....ja vielä elävän sellaisen..tai siis olihan se elävä ainakin joskus...

Mutta ensin tuota TOKO-juttua Mintun kanssa. Tuntuu pikku hiljaa siltä että ehkä Mintturainen kuitenkin alkaa oppimaan (tai siis minä alan oppimaan) noita TOKOn saloja. Vietävän pitkä matka on vielä siihen että Minttu olis mikään TOKO mestari, mutta pikku hiljaa alkaa yhteinen sävel löytymään. Oltiin sunnuntaina tokoilemassa tuossa lähikentällä Annen, Emman ja Timon + koiralauman kanssa.

Otin Sirunkin mukaan ja oli hieno huomata että Siru osas vielä vanhoja juttuja tosi hyvin. Syy miksi Siru on mukana vaan hyvin harvoin on Sirun ÄÄNI!!!!!  Siru huutaa ihan taukoamatta silloin kun toiset tokoilee - MIKÄÄN mahti maailmassa ei saa sitä hiljaiseksi edes hetkeksi. Joten me pidettiin sellaset huuto-treenit sunnuntaina.....Siru on niin mahdottoman innoissaan että se vaan ei mahda itselleen mitään vaikka sitä komentaa, sille karjaisee, sen kuonoa yrittää pitää kiinni....MIKÄÄN ei auta. Hmmm,,,ehkä seuraavan kerran otan käyttöön ilmastointiteipin...ei kai nyt sentään kumminkaan...Kaipa Siru vaan on jätettävä kotiin ja todettava että sen tokoilut on tokoiltu....

                     

Sinänsä kurja kun se on Sirulle niin äärettömän tärkeä asia ja se rakastaa tokoa yli kaiken. Oman vuoronsa ajan se tietenkin on hiljaa ja tekee kaiken ...nooh...ehkä ei ihan sataprosenttisen oikein mutta sitäkin innokkaammalla asenteella , ei 12 vuotiaalta koiralta ihan nappisuoritusta tarvitsekaan tulla.

Yllättävän hyvä se edelleen on ja muistaa paljon juttuja vuosien takaa. Toivo, Viljo, Nasu ja Mauri-Antero tekivät ihan mallikkaita suorituksia...ja tietenkin mun kamerastani oli akku ihan lopussa ja se vilkutti punaista koko ajan...harmi että en saanut otettua kovin paljon kuvia niiden suorituksista-Timo kuvaili mun ja Mintun osuuden.

Minttu oli alussa vähän vallaton eikä se välittänyt edes nameista, mutta oli lopulta tosi hyvä kuitenkin, alku Mintulla on yleensäkin aina hankalaa, kun se on niin mahdottoman innokas. Muistin kyllä syynkin miksi ei namit kiinnostaneet. Meillä on pihassa katolta tullut ihan tajuton lumikasa ja päätin piilottaa sinne nameja jotta koirat kaivaisivat kasaa ja niin lumi sulais nopeammin...mikäs ihme se on jos ei namit kiinnosta kun on ahminut niitä koko päivän lunta kaivaessaan...Noi koirat on tälläsen laiskan akan lumilapioita.....Hienosti on kasa möyritty ja nyt se on jo lähes sula.

Eilen oltiin isommalla porukalla tokoilemassa ja Minttu oli yllättävän hyvä vaikka kentällä oli tosi paljon häiriötekijöitä. Kentän toisessa päässä oli jalkapalloilijoita ja ohitse kulki koko ajan ihmisiä ja koiria ja olihan meitä isompi porukkakin, joten sekin aina vähän on saanut Mintun kuikuilemaan ympärilleen kiinnostuneena. Seuraaminen on edelleen Annen ja naksuttimen varassa aika pitkälti. Minttu seuraa kyllä aika kauniisti ilmankin naksutinta ja Annea, mutta ihan oikeaa asentoa ei tahdo löytyä-ei koirallta eikä emännältä....siksi Anne vielä vähän seurailee hommaa ja Minttu saa naksun äänen ja namin aina kun seuraa oikein.

Naksutin on kyllä hyvä vekotin koulutuksessa. Harjoiteltiin sunnuntaina taas pitkästä aikaa myös kapulan noutoa, joka meni ihan hyvin, enkä tällä kertaa heittänyt ketään kapulalla päähän...

Myös ruutu meni ekaa kertaa niin että me Mintun kanssa vietiin pallo ruutuun ja sitten käveltiin kauemmaksi ja annoin käskyn ja Minttu juoksi ruutuun ja toi pallon. Ennemmin Anne tai joku muu on laittanut pallon ruutuun niin että me ollaan seisottu Mintun kanssa katsomassa kauempana ja sitten Minttu on juossut ruutuun ja noutanut pallon. Mutta näköjään kehitystä tapahtuu ja Minttu nyt tietää mikä on ruutu.

                              

Sunnuntaina kokeiltiin taas myös tunnarikapulaa ja se on Mintulle vielä helppo nakki. Nyt ollaan siinä vaiheessa että muutkin tunnarikapulat on esillä ja Minttu tuo juuri sen oikean mulle-tosin se oikea on vielä piilossa hiukan eri paikassa, mutta enää Minttu ei edes hortoile muiden kapuloiden seassa vaan noutaa heti oikean. Pitäs kohta laittaa se oma kapula muiden joukkoon ja sitten näkis osaako Minttu tuoda sen kun se onkin piilotettu muiden samanlaisten joukkoon ja siinä on vain mun hajuni...Mutta se on tulossa seuraavaksi jossain vaiheessa.

                             

Minttu osaa odottaa hyvin kun sen jättää paikalleen ja lähtee kävelemään...se odottaa yleensä kärsivällisesti:)

Mintulla on kohtalaisen lyhyt keskittymiskyky, eikä mitään hurjan junnaavia ja pitkäkestoisia harjoituksia sen kanssa kannata ainakaan vielä tehdä. Sillä tuppaa olemaan sellainen ihme juttu, että se kuikuilee ympärilleen vähän väliä ja jos jotain mielenkiintoista näkyy, se unohtuu tuijottelemaan haaveissaan sitä.

                             

Innokas tikka joka asustaa kentän laidan metsissä käy yleensä rummuttamassa niin vietävästi matallitolpan päätä että mun keskittymiskykyni meinaa mennä, Minttuun innokas tikka ei ihme kyllä vaikuta.

Meillä on Mintun kanssa vielä paljon opittavaa, mutta pikkuhiljaa mennään koska en ole sellanen kouluttaja joka jaksaa kouluttaa joka päivä....ehkä jos innostuis joskus kisaamaan vois alkaa treenaamaan enemmän, koska porukka on ihan mahtava ja on tosi kiva katsella muiden suorituksia ja Minttu tuntuu kovasti tykkäävän hommasta, vaikka keskittymiskyky ei todellakaan ole parasta A-luokkaa.

Kiitos kaikille mukana olleille hauskasta treeniseurasta, teillä on kyllä hyvät hermot kun kestätte meikäläisen toilailuja...

No sitten se kaamea kummitus joka löytyi eilen makkarista....Mä menin maate ja katselin telkkaria ja ihmettelin jo silloin että ihan niinkun jotain outoa olis tekeillä, en tajunnut oikein että mitä, mutta mulla oli koko ajan tunne että mua tarkkaillaan...hmm...Markku nukkui toisessa huoneessa koska se ei kestä mun hyytävää makkariani...siis mä nukun kesät ja talvet ikkuna auki ja parhaimmillaan viime talvena makkarissa oli lämmintä siinä +10 astetta....Markku on todennut ajat sitten että tän akan kanssa ei kerta kaikkiaan voi olla samassa huoneessa jäätymättä. Sillä kun pitää olla kaikki ikkunat kiinni ja vähintään 25 astetta lämmintä ja sittenkin se kietoutuu untuvapeittoon kun toukka koteloon.....

No mä laitoin telkkarin kiinni ja oven myös koska meillä on sellanen jatkuva kuljeskelu koirilla kahden huoneen välillä, kun Minttu tulee makkariin, niin Siru lähtee ja sitten Siru tulee ja Minttu lähtee...joten mä olen sulkenut oven tälläselta jatkuvalta liikenteeltä. Laitoin valot pois ja kuului ihme raapimista ja mä karjasin että KOIRAT NUKKUMAAN...luulin että ne kuljeskelee ympäriinsä ja niiden kynnet rapisee parketilla. Eipä auttanut karjaisut ja mä ryntäsin katsomaan että mikä hitto niitä nyt oikein vaivaa - oli just treeneissä tullut puhuttua että Mintulla ei ole koskaan ollut maha kuralla joten epäilin että nyt olis jotain sellasta tekeillä...mutta olohuoneessa ei ollutkaan ketään.

Mä olin vähän ihmeissäni ja menin takas nukkumaan..melkein nukahdin kun kummallinen ääni alkoi taas ja mä olin ihan varma että joku tuijottaa mua!  Mä ryntäsin ikkunaan ja aattelin että joku hemmetin hiiviskelijä tuijottelee ikkunasta sisään, mutta ikkunan takana terassilla ei näkynyt mitään likkettä. Kurkkasin sängyn alle ja siellä ei ollut mitään ja ihan oikeesti mua alko jotenkin karmimnaan kun olin ihan varma että joku katselee mua....uudelleen sänkyyn ja peitto korville ja sitä menoa jatkui sitten viiteen asti aamulla...mä hypin ylös ja tutkin paikkoja ja olin jo sitä mieltä että nyt mulla on lopullisesti pää pimahtanut.

Sitten nukahdin ja heräsin kun joku juoksi mun ylitseni.....mä pomppasin ylös kun sähköjänis ja tutkin joka paikan - ei mitään!  Ryömin takas sänkyyn ja aatteli soittaa aamulla lääkärille että nyt tää akka on lopullisesti seonnut kun makasin hiljaa sängyssä niin mä ihan selvästi KUULIN kun joku hengitti!!!!!

Sitten alkoi peiton alla kummallinen mylläys ja siinä vaiheessa mä päätin että nyt saa riittää - mä en kummitusten kanssa ala nukkumaan!

Menin herättään Markun ja sanoin että kuules nyt että kun olis pikku ongelma-akkas on joko seonnut tai makkarissa on joku kutsumaton vieras. No Markku urheana miehenä Black Horsetin kalsareissaan ja Annen vanha ratsupiiska aseenaan hiipi huoneeseen ja mä aloin purkamaan petivaatteita...siinä vaiheessa olin jo satavarma että kyseessä on hiiri.

Sängystä ei löytynyt ketään ja Minttu seisoi ovella ihmettelevän näköisen - Siru ei katsonut asiaa niin tärkeäksi että olis vetänyt vanhat luunsa liikkeelle. Sitten nurkassa vilahti jotain ja jumakauta kaapin takana istui hurjan lihava lyhythäntäinen HIIRI tai myyrä...mutta jonkinmoinen karvainen otus kuiteskin.

No mä tietty sanoin Markulle että ei sitä saa tappaa, mutta mitäs sitä nyt 5 aikaan aamulla muuta voi kun päästää hiiri hengiltä ja niinpä Annen ratsastuspiiska sai pitkästä aikaa tehtävää ja Markku kumautti hiiren hengiltä......mua suretti hiiren kohtalo...eihän se sen raukan syy ollut että oli mun makkariini eksynyt avonaisesta ikkunasta.

Lopun aamuyötä olin näkevinäni vaaleanvihreän hiiren haamun leijailevan huoneessa......joo....

Sain tietenkin vaihtaa lakanat ym. kun hiirulainen oli mellastanut mun peittoni alla. Nyt mä olen ihan sika-väsynyt...viime yönä en nukkunut juuri yhtään pikku hiirulais-raukan takia. Tulin siihen tulokseen että mussa PITÄÄ olla jotain vikaa koska en juossut kiljuen ympäri taloa vaikka hiiri mellasti peiton alla ja uskalsin lähes koko yön olla urheasti sängyssä vaikka olin ihan varma että jotain outoa mun makkarissani on tekeillä.

Eikös naisten yleensä pitäis kiljua ja hyppiä pöydille kun näkevät hiiren - niin enhän mä sitä varsinaiseti NÄHNYT kun vasta ihan loppuvaiheessa...mutta kuitenkin...Hyvää yötä mä taidan mennä hetkeksi päiväunosille...sinne hiirisänkyyn tietenkin.