Se on sitten niinkun kevät, ihan varma en asiasta ole koska viime yönä näytti olevan vielä 8 astetta pakkasta ja ensi yöksi luvattiin jo lähes -15 astetta....mutta päivällä sentään jo tarkenee.
(Siru) Täältä löytyy ihan varmasti jotain kivaa !!!!
(Siru) hmm...Minttu näytti jo löytäneen jotain kivaa...mä en nyt oikeen tiedä oliko toi niin kivaa mutta potuttaa se kuitenkin kun mä en löytänyt sitä:((....
(Minttu) Kunhat et kiljukaula vaan ala haukkumaan - sitä ei kuuntele Erkkikään....
(Siru) MITÄH!!!!!!! OOtas vaan kun mä alotan...OUUUU...ensin vähän äänen avaamista.....(Minttu) Mä en kestä - mä lähden vetään täältä......
Aurinko paistaa ja linnut laulaa ja peltikatolta vyöryvä lumi on saanut Sirun sellasen kammon valtaan että mietin tosissani että pitäisikö sen kanssa käydä eläinlääkärissä hakemassa jotain rauhoittavaa. Tämä ikävä juttu viittaa siihen että Sirun kuulo on dramaattisesti muuttumassa.....Monen vanhan koiran entisenä omistajana tiedän että kun kuulo heikkenee, niin ennen sitä se muuttuu erilaiseksi ja koira saattaa alkaa pelkäämään hysteerisesti aivan tuttuja ääniä joita on kuullut koko elämänsä ajan.
Sirun kohdalla odotan vaan että lumet tulisivat mahdollisimman äkkiä kaikki pois, mutta kun talon toinen puoli on lähes pohjoiseen päin niin siellä on lunta vielä vaikka kuinka paljon, eikä etelänkään puoli ole vielä ihan tyhjä. Viime talvena Siru ei vielä reagoinut sen kummemmin lumen jyrinään joka kieltämättä on melkoinen kun se tulee vauhdilla alas liukasta kattoa pitkin. Viime kesänä Siru alkoi pelkäämään ukkosta joka kuului kaukaakin joten osasin sitten tietenkin odottaa myös tätä katto-ongelmaa. Meillä on vielä julmetun pitkä talo jonka katto on tooosi leveä ja siinä vielä jatkona terassin muovikate joka on kestänyt lumikuormat jo kohta 10 vuotta ja näkyi kestävän tämänkin talven lumet. Sieltä ja sen yläpuolella olevalta katolta lumet on jo tulleet alas.
(Siru) Miks kukaan ei halua kuuunnella mua? Pitäsikö mun mennä masikseen? Kyllä tää syö kunnon laulajaa kun kukaan ei halua kuunnella:(((
Kun katolta kuuluu ihan pienikin ääni niin Siru tulee aivan hysteeriseksi ja juoksee kiireesti viereen ja huohottaa niin että pelkään sen saavan sydärin. Yritän aina kiireesti saada sen huomion kiinnitetyksi muualle ja niinpä me ollaan leikitty pallolla ja vinkuleluilla ja pidetty radiota huutamassa....mutta heti kun rasahtaa uudelleen niin Siru saa uuden hepulin. Jotenkin sen korva ottaa juuri tuon äänen pelottavana, ei sen väliä vaikka radio huutaa ja muita kolinoita kuuluu, ei se niistä välitä, vain ylhäältä katolta tuleva ääni pelottaa ihan sikana
Alussa Minttu päätti pelätä Sirun mukana, mutta sitten se kyllästyi eikä enää välitä kolinoista. Jännä miten nuori koira otti niin nopesti oppia toisesta ja pelkäsi kun kerran toinenkin pelästyi....mä olin jo varma että siinä on Mintun uusi kammon aihe, mutta onneksi se näytti menevän ohitse. Myös autokammo on kadonnut sinne mistä se tulikin - eli minne lienee 
Toinen ongelma on Sirun ulosmeno...se ei juurikaan tahdo suostua menemään pihan puolelle pissille vaan sitä on pitänyt lähteä taluttamaan ilta ja aamupissille...Minttu otti Sirusta oppia ja myös alussa boikotoi muutaman tunnin pihaa jonne lumi ekana rysähti alas, mutta sitten se päätti että piha on sen verran kiva paikka että ei sieltä voi olla pois. Nyt se näyttää nauttivan suunnattomasti kun päivystää lähes kattoon ulottuvan lumikasan päällä seinustalla....siitä näkee kauas kuusiaidan ylitse kävelytielle ja se on hienoa se...Niinpä lähes aina ikkunasta katsoessani näen paksun punaisen tollerinperän kun se istuu kuin kukko tunkiolla ylpeästi kaikkien korkeimmalla "kukkulalla".
-Joten Minttu ulkoilee pihassa nyt hyvin ahkerasti koska siellä on NIIN KIVAA!
Viikonloppuna poika+miniä tulivat Piikkiöstä tänne Tampereen maisemiin käymään. Heillä on työ joka molemmilla on hankala vierailujen kannalta - Miniällä on lähes joka viikonloppu töitä ja poitsu matkustaa ympäri maailmaa työnsä puolesta - onneksi ei ollut juuri nyt Japanissa kun siellä kosahti...nimittäin se pamahdus tuotti roppakaupalla työtä pojan alalla joten tuskinpa taas vähään aikaan ehtivät paljon täällä käymään -Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse ihan heti japaniin lähteä työmatkalle. Uskoisin että iso ulkomainen yritys jossa hän työskentelee, ei päästä työntekijöitään juuri nyt sinnepäin vaikka tällä hetkellä siellä sitä alaa tarvittaisiin todella kipeästi.
Toisaalta oli hyvä saada hiukan tietoa siitä millaisia ydinvoimaloita Japanissa on, ne on joka tapauksessa erilaisia kuin meillä täällä. Mutta eihän mikään ole 100% varmaa ei myöskään suomessa.....
Anne sitten haki syötävän suloisen Saulin lauantaina ja tottakai me rynnättiin ihan samantien isolla porukalla katsomaan uutta tulokasta. Sauli sopi kyllä ihan valtavan hyvin porukkaan, koska koiria se ei pelännyt yhtään ja kuljeskeli isojen koirien joukossa kuin olis ikänsä asunut Annen luona. Siiriä otti suunnattomasti paddiin kun sille tuli mokoma kilpailija...joten koirat kelpaavat Siirille hyvin kaveriksi mutta että tavallinen KISSA - KAMALAA SENTÄÄN pitääkö hienon itämaisen kissin tottua rahvaanomaiseen suomalaiseen kotikissaan
(Sauli) Mjiau...päästäs nyt mut alas että pääsen tutustuun noihin isoihin hassun näkösiin kuolaaviin elukoihin....
(Sauli) Juu ja näkyy täällä olevan tollanen karvasen kuminauhan näkönen kissamainen otuskin...miks se sähisee mulle?
(Sauli) Leikkiminen on Niin kivaa:)))
Mä olen SUURI metsästäjä ja sain tän kanan kiinni....vai mikä tää on?
UUPPS...nyt se karkaa tassukoista..... (Huomatkaa Saulin ihan MAHDOTTOMAN isot tassut! )
Tota noin ....mihin se nyt katos?
(Siiri) Mikä vulgääri otus, ei saa kiinni edes kissanlelua....toivottavasti tuo pieni karvainen lihapulla on vaan käymässä täällä.....
Mä en ole näkevinäni sitä ...enkä muuten noita ihmisiäkään kun ne haisee ihan tolle uudelle otukselle, EN halua sellasen ihmisen syliin joka on mokomaan otukseen koskenut...
(Siiri) Siispä käännän persaukseni mokomille ihmisille ja karvaiselle kissan näköiselle typerälle pullerolle....ehkä ne katoaa kun aikani istun tässä mörnöttämässä....
Siiri ei paljon meitä ollut näkevinään vaan mörnötti nurkassa akvaarion päällä ja tuijotti välillä nurkkaan ja välillä kaloihin, meitä se ei juurikaan edes vilkaissut eikä halunnut olla sylissä kuten ennen...järkytys oli melkoinen arvon Neito Pitkäsäärelle.....Ehkäpä se siitä pikkuhiljaa rauhoittuu. Uskon että Siiri ja Sauli vielä ystävystyvät kunhan aikaa kuluu.
Miniä rakastui ensinäkemältä Sauliin ja tunne tuntui olevan molemminpuolinen. Sauli otti parin tunnin päikkärit Päivin sylissä ja oli NIIN onnellisen oloinen. Siiri mökötti senkin ajan akvaarion päällä - akvaariolamppu lämmittää mukavasti mahan alla ja ruoka uiskentelee lähes tassun ulottuvilla joten siinä on Siirin ehdoton lempipaikka 
Vielä Siiri ei ole päässyt kaloihin käsiksi enkä usko että se sentään oppii ottamaan lasia pois paikoiltaan että pääsee kalasiin käsiksi...vai pitäiskö sanoa tassuiksi -Tosin Siiri on hyvin ovela ja oppivainen kissi, sen rotuiset oppivat helposti asioita ja loputoman kiinnostuneena kaikesta (paitsii tällä hetkellä) itämainen kisuli on aikamoinen Houdini. Sauli vaikuttaa ainakin nyt vähän kömpelötä ja hyvin pentumaiselta, Siiri ei ikinä ollut kovin pentumainen pitkine säihkysäärineen ja solakoine vartaloineen. Kuitenkin kokoeroa ei noilla kissoilla kovinkaan paljon ole, Sauli on niin paksuturkkinen ja pullea, että näyttää melkein Siiriä isommalta Eiihän niillä kovin paljon ikäeroakaan ole.
Joka tapauksessa perheessä on taas uuusi jäsen ja ehkä elukat riittävät nyt vähäksi aikaa...kanoista en sano mitään....enkä lampaista... MÄ ehdotin isoja kiukkuisia hanhia tai honkottavia kalkkunoita, mutta Anne ei innostunut kovin paljon asiasta...ja koti-Laamakin olis ihan kiva ja siitä sais myös villaa....vai tehdäänkö siitä Laamapaitoja? 
Kalkkuna on muuten maailman tyhmin kotieläin...hmm......joo sellanen sopis meidän omaan pihaan hyvin...tän joukon jatkoksi...
Me ollaan kävelty koirien kanssa metsässä ja nyt on hiukan helpompi jo kävellä..vaikka lunta on edelleen paljon niin koirapolut ovat laskeneet ja kovettuneet niin että niissä on jo helpompi kävellä. Mulla kun on noi "telaketjut" kenkien päällä niin että pääsen ylös vaikka männyn runkos...hmm...ei kai sentään...niin kävely On raskaampaa. Ketjut piikkeineen painavat aika tavalla ja suojasäällä niiden pohjiin tuppaa ketymään melkoinen lumisatsi...Mutta liukastumista niiden kanssa ei tarvi pelätä edes peilikirkkaalla jäällä. Joten mä puhkun ja puhallan metsälenkillä kun höyryveturi...siis ihan tajuttoman huono kunto onkin päässyt pakkastalven jälkeen tulemaan.
Koirat riemuitsee kun aurinko paistaa ja nekin varmaan ymmärtävät että on tulossa kevät, ainakin kirmailu on niin kevästä että vallan....tosin talvella kirmailu oli lähes hallitsematonta, nyt molemmat taas tottelevat aivan hyvin eikä mitään ongelmia ole lenkeillä enää ollut vaikka molemmat ovatkin suurimman osan matkaa vapaana.
Mua pidetään varmaan täälläpäin nyt varsinaisena tiukkiksena kun en juttele enää kenenkään kanssa enkä päästä koiria kenenkään lähelle. Totesin että ongelmia aiheutti juuri se että tuli niitä koiratuttavia joiden kanssa juttelin koirapoluilla ja koirat leikkivät keskenään.
Onhan se hyvin sosiaalista ja mukavaakin, mutta kyllä noilla koirilla on ihan tarpeeksi koirakavereita muutenkin ja myös mun tuttava ja kaveripiirini on senverran laaja että ei mun tarvitse tutustua jokaiseen fifin ulkoiluttajaan.
Mä tykkään kyllä jutella vieraiden ihmisten kanssa, mutta koirien käyttäytyminen alkoi huolestuttaa kun ne alkoivat luulla että jokainen vastaantulija on kaveri jonka kimppuun saa hyökätä hyppimään.
Nyt mä kuljen kuin mörkö enkä juttele muiden kanssa enkä päästä koiriani enää lähellekään ketään vieraita koiria enkä ihmisiä....Tää on mun valintani koska katson että näin pystyn pitään koirani kurissa ja luottamaan niihin paljon paremmin. Ymmärrän täysin niitä ihmisiä jotka haluais jutella koiralenkillä, mutta mä olen vaan sanonut että koulutan nyt koiria enkä päästä niitä leikkimään.
Mä en tarvitse ainakaan nyt enempää tuttavuuksia koirien kautta, mun on pakko saada taas perusjutut toimimaan eikä se onnistu jos koirat luulee jokaista vastaantulijaa leikkikaverikseen.
Näillä meidän karvakorvilla on niin paljon koiratuttuja niin ystävissä kuin suvussakin sekä tietty kaikki Tokotutut joiden kanssa ne saa kyllä ihan tarpeeksi sosiaalisia kontakteja.Muuten oon sitä mieltä että koiranulkoiluttajilla on aina paljon ystäviä, koska koiratuttuja tulee jos vaan niitä haluaa. Koira antaa paljon sosiaalista kanssakäyntiä myös omistajilleen ja täten auttaa ihmisiä tutustuun toisiinsa, jos mä nyt kuljen mörkönä niin suurin osa kuitenkin pitää koiransa hihnassa ja voi näinollen tutustua vaikka jokaiseen vastaantulijaan....mä en voi koska mä en edes sais kuljettaa isoja koiria hihnassa tuon mun onnettoman niskani ja käteni takia .
Mutta joka tapauksessa kevät tulee ja lumet sulaa ja kohta on taas aika laittaa kasveja maahan hmmm.......koirien tallottaviksi....
Ylihuomenna menen Mintun kanssa kuonolääkäriin...tai siis ihotautilääkärille joka katsoo mikä MIntun kuonossa kutiaa. Käärmeenpurema kiukuttelee edelleen ja Mintun huulet on kyllä selvästi turvoksissa vaikka se ei enää kovien pakkasten jälkeen olekaan paljon huuliaan hinkannut lattiaan.
Mintun kanssa yritetään nyt työstää sen liian innostunutta käytöstä...siis millä ihmeellä koiran jolla on ON ja OF nappula saa ihan tavallisen rauhalliseksi? Mintusta kun ei löydy easy-namikkaa
Se ei kerta kaikkiaan osaa rauhoittua...ja sitten kun se rauhoittuu ne se makaa kuin jätkän räkä sohvalla lähes lattialle valuen.....
Kun yritän saada sen rauhoittumaan hereillä ollessa niin se teputtaa kun meinais juuri revetä nahoistaan ja vaikka laitan sen istumaan ja käsken paikoilleen niin jalat tepottaa ja häntä vispaa ja koira on kun olis lentoon lähdössä -joku päivä tolla vauhdilla se vielä oppii lentämään korviensa ja häntänsä varassa kuin Dumbo jossain Disneyn piirretyissä....
Nyt katson kun se makaa taju kankaalla tuolla tietsikan alla mun jalkojeni päällä...syvä hengitys paljastaa että kyllä läppäkorva ainakin hengissä on....Kun nousen tästä niin Minttu hyppää kun sähköjänis pystyyn ja teputtaa innoisssaan ja kiertää mua kun hai laivaa ja yrittää hyppiä ja intoaa ihan sikana...MIKÄÄN ei saa sitä rauhoittumaan ja oleen silleen ihan iisisti vaan.
Vain oikein pitkien lenkkien jälkeen se on ihmeellisen rauhallinen hetken aikaa kunnes menee taas horrokseen unten maille ja herätessään sillä on taas akku latautunut ja ON nappula pohjassa
Alkaa vaan tuntuun että en enäää saa tehtyä niin pitkää lenkkiä että läppäkorvaneitokainen väsyis ihan perusteellisesti ja olis edes hetken RAUHALLINEN myös hereillä ollessaan.
Ei taida aikakaan tuoda helpotusta Mintun intoiluun, eihän Sirukaan ole koskaan ollut totta tosiaan mikään rauhallisuuden perikuva. Tosin Siru osaa kyllä myös rauhottua....ja nyt tietenkin tuo ikä on rauhoittanut sen aika tavalla entisestä Hullu-Hipistä nykyiseen Puolihullu-Hipiin
Mä yritän Cesar Millanin opettamaa state of mind eli oman mielialan ja käytöksen heijastumaa Minttuun, mutta ei se todellakaan oikeen toimi...enhän mä muutenkaan hermoile juuri koskaan mistään eikä koirien tempauksetkaan saa mua kovin paljon hetkahtamaan........joten ei se nyt siitäkään oikein voi johtua....Mää oon tyyni kun viilipytty mutta Minttu se vaan innostuu entistä enemmän
