Ihan älyttömän lämmin etttenkö sanoisi kuuma ilma on taas ollut pari päivää. Minttu ja Manu sai jonkin ihme riehumisvimman kun kaivoin kukkapenkistä kasveja Annen uuteen kukkapenkkiin vietäväksi. Koska on luvattu sadetta niin aattelin että nyt on hyvä alkaa siirtämään kasveja uuteen kotiin 

No Manu ja Minttu päättivät että nythän onkin sitten oikein hyvä aika hyökätä kukkapenkkiin ja möyriä mullassa ja muutenkin painia ja hyökkiä mun kimppuuni niin että sain vaivoin kasvit kaivettua ylös kun piti kaiken aikaa komentaa noita kahta kahjoa otusta....Minttu leikkii aika harvoin nykyään, mutta joistain syystä se on tänään ollut varsinaisella tuholaispäällä.......Manun hurja hyökkäily sai Mintunkin innostumaan vaikka sen mielipaikka onkin lötköttelemässä koivet pystyssä sohvan nurkassa lähes aina kun ei olla ulkona vaelluksella tai jotain muuta tekemässä. Nyt ne painivat ihan kun silloin kun Minttu oli vielä pentu..ja Mintulla on edelleen tekemistä vahvan Manun kanssa koska Manu on myös älyttömän nopea hyppimään ja loikkaa pois Mintun ulottuvilta sekunnin murto-osassa...siihen Minttu ei pysty vaikka onkin paljon Manua isompi kooltaan 

Joka päivä onkin ollut aika paljon menoja joten ei Minttu sentään kaiken aikaa vain makaa ja haise sohvan nurkassa....

Kävimme noukkimassa viimeiset mustikat..nyt ne alkaa olemaan jo hiukan lössön tuntuisia, mutta hyvin niitä vielä oli siinä paikassa missä kävimme. Koiralaumassa oli viisi koiraa mukana ja Manu sai taas pikkasen kyytiä yhdeltä isolta mustalta mörköliiniltä joka muuten on todella kiltti ja rauhallinen koira.

Oudot koirat eivät aina oikein ymmärrä Manun liian nopeita liikkeitä, isoja tuijottavia silmiä ja hännätöntä olemusta. Koirathan kommunikoivat nimenomaan elekielellä . Manu ei pysty hännällään ilmaisemaan mitään ja sillä on valtavan isot silmät joilla se tuijottaa outoa koiraa ja sen nopeat hyppivät liikkeet tuovat mieleen jäniksen tai kengurun niin se mikään ihme ole, että monet isot koirat ovat vähän ymmällään että mikä hemmetin otus tuo oikein on. Koirillahan tuijottaminen on uhmaava ele, mutta Manun kohdalla se on Bostoninterrierin tapa katsoa toista koiraa ja sitä ei monet koirat ymmärrä.

Sitten se raukka vielä luulee että kaikki koirat on sen kavereita niin sitä saa vahtia että se ei mene sellaisen koiran luo joka voi olla vaarallinen. No mitään ei tapahtunut, Manu hyppäsi kun kenguru mun syliini kun isompi koira vähän ärähti kun Manu tietenkin yritti ängetä sen suuhun.... Mutta sitten taas Siru antoi kyytiä tälle vieraalle koiralle, koska Sirunhan pitää ilman muuta aina olla joukon pomo..no rauha syntyi siinä silmänräpäyksessä kun toinen koira alistui heti Sirulle...Joten sopu oli syntynyt ja sen jälkeen ei ongelmia enää ollut. Kyllä tää lauma on hyvin sosiaalista porukkaa kunhan ensin jokainen löytää oman paikkansa koirien omalaatuisessa hierarkiassa.

Kun lähdettiin mustikkametsään niin koko lauma jo sopi vallan mainiosti keskenään ja tuttu iso Leo oli turvallinen kaveri Manulle ja se  seurasikin Leoa kuin hai laivaa lähes koko ajan....Leo on Manun SUURI idoli 

Jos pitää jotain sanoa meidän mustikkametsä-oppaastamme niin pitää kyllä sanoa että sen isompien ryteikköjen läpi ei juuri ikinä kuljeta muuta kuin Jorman kanssa......Ihan varmasti matkan varrella on myös suo jonne uppoaa nilkkojaan myöten ja ojia joita on lähes mahdotonta uimatta ylittää...No ei nyt sentään ihan niin mutta aikamoista ryteikössä rämpimistä meidän mustikkapaikalle menemiseen vaaditaan. Koirat on innoissaan vaikka niitä ei ikinä näekään matkalla kun ne on jossain siellä tiheän pusikon alla, mä kuuntelen Manua että se pysyy mukana...siis Manun kröhinä kuuluu kyllä aina hyvin läheltä joten sitä ei hevillä hukkaa metsään 

Nytkin löydettiin hyvä paikka missä oli koirillekin uimakuoppa ihan vieressä ja myös ojia joissa pystyi hyvin kahlaamaan...ja kyllä ne siellä vähän väliä kävivät kastelemassa itsensä...ja sitten tietenkin litimärkänä ja mutaisena parhaalle mustikkamättäälle maate... Mulla oli tietty vain farkkushortsit jalassa kuten on ollut koko hemmetin kesän ja olin kun kissatappelusta tullut kun rämmin piikkisten vattupuskien ja muiden risukasojen lävitse  -Näillä onnettomilla raapaleisilla koivilla pitäis sitten lähteä Mallorcalle jonkin ajan kuluttua....

Tulomatkalla mä sitten hyppäsin yhden H€#"#€%##* ojan ylitse ja sen piennar petti alta ja mä putosin ojaan ja mun mustikat hyppäs pois ämpäristä ja tilalle putos ainaskin viisi kiloa joenpenkkaturvetta.....ÄÄÄKKKSSS   - Joten mun saaliini oli muutama hassu mustikka ämpärin pohjalla ja nekin piti pestä ja keittää kun olivat niin multaisia.....No Markku sai sentään lähes ämpärin täyteen, joten ei se turha reissu ollut.

Sitten mentiin ja kaivettiin Annen kukkapenkki ylös ja Anne meinas saada hepulin kun sen "hienot" helppohoitoset kukat hävitettiin lähes kaikki... Totuuden nimissä kukkapenkissä oli lähinnä nokkosia ja jotain isolehtistä paskaheinää jolla on ranteenpaksuiset juuret. Olihan siellä myös muutama kukkanen ja ne me kyllä säästettiinkin. Anne tuli töistä kotiin juuri kun viimeiset kukat lähti penkistä.....Masentavaa kun kukat hävitetään sillä aikaa kun kukkapenkin omistaja on töissä...

Olen nyt sitten kaivanut tästä meidän pihasta kukkia kun ne on niin tiheästi että on pakko jo hävittää osa pois. Tehtiin Annelle koko penkki uusiksi ja laitettiin juurimatto alle ja vanhasta mullasta nypittiin kaikki rikkaruohon juuret pois ennekuin laitettiin multa takas penkkinn..pitää keväällä lannottaa ja lisätä parempaa multaa  kun vanha multa tuntui aika huonolta.  Ja tietenkin kukkapenkistä löytyi myös kiviä....kun muuttaa vanhaan kivenhakkaajan taloon niin olishan se pitänyt tietää että joka paikka on täynnä hakattuja kiviä. Niistä sais keräämällä kyllä hyvää pihapolkuainesta kun ne on kaikki ihan tasaiseksi hakattuja.

Mitä luultavammin kivenhakkaaja on pitänyt koko pihaansa työmaanaan joskus yli sata vuotta sitten. Ihan mielenkiintoista.

Sitten on tehty ihan hullun lailla metsätötä ja meidän piha on täynnä halkoja ja kohta ei enää tiedä minne niitä oikein laittais, Annelle viedään vaikka kuinka paljon koska sinne mahtuu. Metsätyöt on tosi hyvää liikuntaa ja nyt matka jota runkoja pitää raahata on entisestään pidentynyt. Kohta ne on jo puolen kilsan päässä ja sitten mun voimani taitaa kyllä jo lurpahtaa....Mutta hienosti oon tehnyt metsään polut joita pitkin saan runkoja raahattua tielle..kyllä se siitä....

Ja tehtiinhän me pikkuinen kotiseutu ja ympäristöoppi-tunti kun ajettiin navigaattorin avulla pisteestä A pisteeseen B.....Laskettiin että noin 50 kilometriä tuli turhaa ajoa kun olis vaan mennyt siitä mistä tiesi tien menevän ja olis uskonut omaa järkeään. Mutta Hämeenkyrö on oikein kaunista maisemaa ja siellä ajeltiin sellasia teitä joita ei olla tiedetty olevan olemassakaan - navigaattori näytti tietävän.

Juu - se mokoma vehje on pyytänyt päivitystä jo puoli vuotta joten ehkä NYT olis oikea aika päivittää se. Navigaattorit on jänniä vehkeitä, se sama navigaattori neuvoi mulle että "Olet perillä" kun menin Riitan luokse ja olin tien päässä ja edessä oli pelkkää peltoa...mietin että ehkä Riitta sitten asuu pellolla vaikka en ihan sitä uskonutkaan....Löysin sentään lopulta perille ja kyllä siellä iso talo oli, ei pelkkä pelto 

 

"Suurin virhe, minkä elämässään voi tehdä, on jatkuvasti pelätä tekevänsä virheitä"      

                       ELBERT HUBBARD