No niin, tulipa sitten kokeiltua tuota laihduttamisen iloa oikein kunnolla.

Ei sillä että en olis tuhatta kertaa aikaisemminkin laihduttanut, mutta en ole ikinä kokeillut mitään erikoisia aineita siihen, olen vaan muuttanut ruokatapojani ja hiukan vähentänyt ahmimistani....

Nyt kun ollaan kohtapuoliin lähdössä etelän maille niin aattelin että jospa sais tuon remppavatsansa hiukka parempaan rantakuntoon ja niinpä silmiini osui Nutriletin 5 päivän diettipakkaus jossa luvattiin että dietissä on kaikki mitä ihminen tarvitsee eikä tarvitse nähdä edes nälkää.....

Tässä mukava päiväkirja: 

Päivä 1:  Aamulla katselin hiukan epäluuloisesti pakkauksen sisältöä ja luin mitä saan nyt sitten syödä..,no joo kivaa...heti aamulla oli valinnaisesti joko mansikka tai suklaapirtelö NAMI NAMI...sekoitin pirtelön ohjeen mukaan ja ajattelin aloittaa mansikalla koska tykkään mansikkamaidosta ja jotenkin harhaisessa mielessäni kuvittelin myös tämän maistuvan mansikalle....Maku oli sanonkuvaamattoman karmea ja kehtaankohan ees kertoa sen sivuvaikutuksia...siis mä piereskelin ainakin viisi tuntia lakkaamatta sen jälkeen.... -jopa koirat väistivät mua ja Manu loikkasi kiireesti mun peiton alta pois kun hetken lepäsin kovan mansikkakuurini jälkeen sängyssä ja aloitin piereskelyni....No ei se mitään, seuraavaksi oli välipalaksi joko lihalientä tai tomaattilientä ja se oli jopa ihan siedettävän makuista....sitten olikin päivän kohokohta eli kokonainen energiapatukan näköinen suklaapatukka..öyks....sitten vielä illalla sain syötäväksi jonkinsortin nuudelisoppaa joka maistui vähän omituiselle en ihan tiedä mikä se maku oli...pakokauhun maku varmaankin....

No päivä meni siinä että makailin koko päivän, en yksinkertaisesti jaksanut nousta sängystä ja piereskelin niin että en halunnutkaan nousta sängystä....ja heti minuutti aamupirtelön jälkeen huomasin että tulin suorastaan helvetin pahalle tuulelle. Kiukuttelin jopa koirille jolle en ikimaailmassa ole kiukutellut ja siedän niiltä lähes mitä hyvänsä.

No Markku sai tietenkin isoimmat haukkumiset ja jopa Timokin oli harvinaisen hiljaa koko päivän ettei olis saanut mun vihoja niskaansa.....MIKÄÄN ei ollut hyvin, suututti ihan sanoinkuvaamattomasti ja sitten aloin ulvomaan kun pikkukakara ja säälin itseäni ja makasin sängyssä ja olin aivan veto pois. 

Päivä 2: Ihan sama juttu, haukuin Markun heti aamulla kun mua suututti koko sen olemassaolo. Heitin Manun pois sängystä kun se alkoi kuorsaamaan ja mua suututti ihan sanomattomasti kun yks vaan vetelee hirsiä ja kuorsaa onnellisena ja mua itseäni portuttaa ihan vietävästi.  Timo sai myös haukkumiset joka asiasta mitä vaan keksin ja Minttu + Siru pysyivät näkymättömissä koko päivän...Manu sentään kurkkas ovesta että jokohan uskaltaa tulla, mutta päätti kuitenkin varmuuden vuoksi mennä pyykkikoriin nukkumaan.....En jaksanut tehdä yhtään mitään, makasin sängyssä ja ulvoin ja tein kuolemaa ja olin jossain syvääkin syvemmällä masennuksen syövereissä...siis MINä joka en masennu ikinä mistään syystä !

Päivä 3: Aamulla suututti jo niin paljon kun tein pirtelöäni että pudotin kupin lattialle ja sain lakaista pirtelöjauhot kuppiin takas...mitä v****a sen väliä vaikka joukkoon meni miljoona koirankarvaa...olipa ainakin vähän enemmän syötävää.....Markku oli päivällä lähdössä metsähommiin tekeen aidantolppia ja aattelin että pakkohan mun on piristyä kun lähden mukaan metsään. Metsä kun on aina ollu mun lempparipaikkani....ei ollut nyt, siellä oli mun mielestäni inhottavan märkää ja kylmää ja tuuli liikaa ja joku helvetin tirppakin huusi puussa niin että teki mieli heittä sitä halolla päähän...Sain sahattua mahtavan kiroilun ja kiukuttelun jälkeen pari ohutta kepakkoa kun Markku astui ampiaspesään eikä edes se naurattanut mua...Markkuhan nimittäin joka helvatun kerta saa muutaman ampiaisenpiston kun ollaan metsässä ja lähes joka kerta se juoksee pitkin metsää julmettu mehiläislauma kintereillään ja se on ihan älyttömän huvittavaa, viimeksi se manaili ja etsi kirvestään pitkän aikaa kun oli heittänyt sen karkumatkalla jonnekin pusikkoon...hmm......vahingonilo se vaan on aina aidointa iloa....

No nyt ei naurattanut yhtään vaan potutti että eikö toi helvatun ukonrähjäke edes kerran pääsis pois metsästä ilman kolmeakymmentä mehiläisenpistoa ja juoksukilpailua herhiläislauman kanssa....

Mä jatkoin sahaamistani kiroillen ja hiki valuen ja olo oli ihan hemmetin kamala ja sitten vaan alkoin koko ympäristö menemään ihmeellisen väriseksi ja oli pakko mennä maate mukavaan kosteaan risukkoon kun alko taju pikkuhiljaa lähtemään eikä henki kulkenut ja jalat meni kokonaan alta. Siitä Markku mut sitten keräili ja vei autoon...Meinas perkele viedä sairaalaan mutta minähän en lääkäriin mene vaikka henki lähtis...no sitten Markku tarjos mulle matkalla sitä P*******N Nutriletin energiapatukkaa että vähän piristyisin - avasin auton ikkunan ja vippasin koko helvatun patukan ikkunasta ulos (Anteeksi pyydän roskaamistani - en ikinä normaaliolotilassa heittele roskia luontoon) 

Kun päästiin kotiin niin otin sen hemmetin Nutrilet pakkauksen ja kävelin ulko-ovelle ja potkasin sellasella jalkapalloilijoiden banaanipotkulla koko v***n paketin meidän pensasaitaan niin että se levis sinne kun Jokisen eväät....

Keitin itselleni ison kupin Cappucinoa ja tein julmetun suuren kinkkuvoileivän ja  muutaman minuutin kuluttua potutus lakkasi kun napista painamalla ja olin ihan täysin normaali oma itseni ja tunnin päästä mentiin metsään ja tehtiin Annelle noin 60 aidantolppaa.....

On täys mysteeri miten toi vaikutti noin mutta tulipa kokeiltua sekin aine, en kokeile toista kertaa......Niin ja tuossa kahdessa ja puolessa päivässä multa lähti 4 kiloa pois painosta joten jotain outoa siinä piti olla, jos olisin pitänyt sen koko 5 päivän dietin niin olis melko varmaan lähtenyt henki.....Mä sain jonkintapaisen myrkytyksen siitä aineesta mitään muuta selitystä en tuolle omituselle episodille keksi. Sen piti olla jotenkin aivoihin vaikutava juttu koska mun ihan yletön pahantuulisuuteni ei ollut enää mitenkään normaalin rajoissa. Olisin todellakin voinut heittää vaikka sillä sahalla jos joku olis tullut soittamaan suutansa...En mä vaan ymmärrä muuta kun varoitan että kuunnelkaa itseänne jos käytätte jotain laihdutsaineita....ja lopettakaa herran tähden ajoissa jos jotain tuollasta tulee.

Muuten on mennyt oikein mainiosti, olin Sirun, Mintun ja Manun kanssa oikein pitkällä vaelluksella ennen tätä juttua ja oli aivan ihana ilma ja koirat kävivät uimassa ja riehuivat jossain Ylöjärven vanhalla hiekkamontulla ja aurinko paistoi kauniisti....

Sitten Annen yksi ulkoseinän pätkä tehtiin uusiksi ja käytiin Annen + koko koiralauman kanssa pitkällä lenkillä sillä aikaa kun miehet tekivät töitä ja tietenkin taas aurinko paistoi ja oli kivan lämmintä...ihan kuin keskikesällä. Huomattiin että Siru kävelee hiukan erikoisesti.....pitää tilata sille akupunktioaika, kaipa vanhat jäsenet alkaa pikkuhiljaa tulemaan kankeiksi.  - Toivottavasti kyse ei ole mistään pahemmasta, Siru kyllä edelleen juoksee ja ui ja riehuu ja leikkii joten ei se ainakaan sairaalta vaikuta. Ja pysyy oikein hyvin noiden nuorien koirien mukana, ei sitä tarvitse odotella.  Toivo myös kulkee lenkillä hitaammin nykyään vaikka sillä ei varmaan mitään ongelmia olekaan, sekin vaan alkaa rauhottumaan kun ikää on tullut lisää.

Minttu, Manu, Viljo ja Metku sensijaan päästävät täysillä aina, Minttukin on taas niin sporttisen ja hoikan näköinen kun sillä on karvanlähtö loppusuoralla ja uusi karva tekee vasta tuloaan.

Käytiin Annen kanssa myös katsomassa lampaita joita on 12 vielä laitumella onnellisena kuleksimassa. Anne otti neljä lammasta ja pikkasen paimensi Viljon ja Metkun kanssa...ja myös Siru otettiin kolmanneksi mukaan lammaspaimennusreissulle. Siru oli hihnassa ja se innostui suunnattomasti kun näki lampaat. Siru sai paimentaa hetken aikaa ja kyllä se oli onnellinen...minkä paimentajan maailma Sirussa onkaan menettänyt kun lampaat tulivat kuvioihin mukaan vasta näin myöhään...

No koska olen se mikä olen enkä ole vielä tänä vuonna kaatunut nokalleni lampaanpaskaan niin pitihän edes jotain sattua. Sirun paimennuslahjat kun ei ole ihan hiottua mallia niin eikös se saanut koko lauman juoksemaan suoraan mua päin ja mä kuvasin enkä huomannut kun yhtäkkiä olin lampaiden jaloissa ja yksi törmäs ihan täydestä vauhdista mun jalkaani sivultapäin. itse törmäys ei sattunut yhtään - lampaathan on kovasti pehmoisia eläimiä, mutta selästä kuuluin mukava rusaus ja samoin niskasta...vähän aikaa olin ihan tunnoton niskan ja selän osalta mutta sitten alkoi selkäsärky joka jatkuu vieläkin jonkin verran. Se tuntuu vain lihassäryltä, tuskin on sen kummempaa. Myös niska on ihan vietävän kipeä, mutta sehän on tässä mun kohtalaisen harvinaisessa sairaudessani aina kipeä, joten enpä tiedä onko se nyt sitten kipeämpi kun aikaisemminkaan.

Juu lampaat ovat hyvin vaadallisia eläimiä  tuo d ei ole kirjoitusvirhe....muistaakseni se oli Anne joka pienenä kysyi että "onko lude vaadallinen" ja se on jäänyt meille sellaseksi ihme jutuksi pyörimään että kaikki on aina vaadallista 

Sitten mun on vielä ihan pakko käydä katsomassa niitä kun lähtiessäni rapsutin lampaita ja sanoin että "Heippa - nähdään ruokapöydässä" ...KAMALAA mun on pakko mennä uudelleen ja sanoa että "Heippa- nähdään villasukassa"...Enhän mä nyt voi kauniille pikku lampaille sanoa jotain noin kamalaa että ruokapöydässä....Onneksi noista lampaista taitaa tulla jalostuslampaita joten ne ei joudu lautaselle ainakaan ihan vielä......Villasukassa sensijaan voidaan tavata koska kyllähän lampaat keritään ja niissä oli nyt jo aivan ihana paksu villa..........Toivotaan parasta pikku Lambeille.....

                                  "Kyllä aikaa on, mutta ikä loppuu"......Suomalainen sananlasku