Viime vuonna kirjoitinkin Sirusta oikein pitkän syntymäpäiväkirjoituksen, nyt jää vähän lyhyemmäksi kun selkä kiukuttelee sen verran että koneella istuminen ei oikein ole kivaa.
Siru siis täytti 14 vuotta, mitään ihme juhlia ei pidetty, Minttu sai Sirun syntymäpäivän kunniaksi sterilisaatioleikkauksen......hmmm ehkä parempikin lahja olis voitu valita mutta sattui nyt kuitenkin näin.
Siru oli kyllä erittäin kiinnostunut Mintusta leikkauksen jälkeen ja vahti sitä ihan kylki kyljessä.
Se otti hetkeksi Mintun hellään huomaansa kun näki että toinen oli avun tarpeessa. Siru kun on varsinainen sisar hellä valkoinen....siis tasan niin kauan kun toinen on taju kankaalla....
Kun Minttu alkoi toipumaan niin Siru kyllästyi kaveriinsa ja häipyi vähin äänin toiseen huoneeseen.
Pönttöpäinen, lääkkeistä sekaisin oleva tollerinrontti ei ollut enää kivaa seuraa.
Siinä missä Manu oli heti pirteä kun peipponen ja söi kun heponen heti nukutuksen jälkeen, Mintturainen oli koko iltapäivän ja illan ihan aivot narikassa.
Se hortoili pönttö päässä ja kompasteli ja kieli roikotti kuolleen näköisenä suusta ulkona eikä mokoma uloke pysynyt suussa vaikka kuinka työntelin sitä sinne - kieli oli kuiva kun Saharan hiekkamaa.
No sitten kostutin tollukan kieltä vähän väliä ja se tuijotti mua tyhjällä katseella ihmetellen että kukahan tuokin oikein on.
Kieli putkahti aina vaan suusta ulos eikä pysynyt koko iltana siellä missä sen olis pitänyt olla.
Kieli parka oli ihan kuiva ja veltto ja pelkäsin että sekopäinen tollukka puree oman kielensä poikki kun ei näyttänyt tunnistavan sitä omaksi ruumiinosakseen.
Sitten alkoi vihellys...Tollerilla on aikas kimeä vihellysääni kun se päättää vinkua.
Sitä kesti muutaman tunnin eikä Minttu varmaan edes tajunnut itse vinkuvansa.
Valitettavasti kukaan ei kiinniittänyt mitään huomiota vinkuvaan rättikorvaan joten lopulta se tajusi lopettaa turhan vihellyksensä.....Mun korvat kyllä soi vielä seuraavana päivänäkin...
Pissille se yritti mennä ainakin parikymmentä kertaa mutta kun se ei keksinyt että miten sitä oikein pissitään, se ei tajunnut kyykistyä yhtään, eikä osannut seisoviltaankaan pissiä...tai sitten se onneton otus oli unohtanut miksi oli halunnut ulos.
Illan lopuksi se yhtäkkiä tajusi että miten pissitään ja kyllähän sitä pissaa sitten tulikin muutama litra - onneksi sentään ulos eikä lattialle.
Sitten olis pitänyt saada tollukka syömään ja juomaan jotain mutta eihän se itse tajunnut koko asiaa.
Annoin sen olla ja seuraavana aamuna oletin että se olis sen verran tajuissaan että ymmärtää syödä ja juoda....Höh..se mitään tajunnut, joten päätin sitten laittaa ruiskuun jogurttia ja ruiskuttaa sitä rättikorvan kitaan että potilas vähän vahvistuisi, samalla sulloin sen vedessä pehmenneitä koirannappuloita jo hyvin selväpäiseltä näyttävän lurpan kitaan - tosin se yritti epätoivoisesti syljeskellä safkaa pois sitä mukaan kun sain sitä syötettyä.
Sillä kertaa minä voitin taistelun ja omituinen kiltti tolleri istui kauniisti vieressä, antoi mun syöttää sitä vaikka laittoi vastaan puremalla hampaita yhteen mutta häntä heiliui iloisesti ja muutenkin lörppäkorva vaikutti hyvinkin onnelliselta, ehkä se halusi koetella mun sitkeyttäni...jotain vikaa...vikaa...vikaa tuon olion aivotoiminnassa pitää olla
Luulisi että JOS se olis todella ollut sitä mieltä että se ei syö niin se olis lähtenyt kävelemään, mutta siinä se vaan istui tyytyväisenä vieressä ja kun sain kangettua sen leuat auki ja sormeni sen suuhun niin kuinka helppo sen olis ollut louskauttaa leukansa kiinni ja silloin se olis saanut samalla palasen tuoretta lihaa mun sormeni muodossa...noilla leuoilla kyllä sormi olis ollut entinen.
Mutta eihän Minttu pure vahingossakaan, se laittaa kyllä viimeiseen asti hanttiin mutta ei tee pahaa kärpäsellekään.
Tokkurainen Tolleroinen ei totta viekööt ole kaikkein helpoin potilas mitä mulla on ollut......
Välillä piti lähteä Mauri-Anteron kanssa vesiterapiaan, joten jätin Sirun ja Mintun varmuuden vuoksi eri huoneisiin.
Manu oli kovasti innoissaan kun näki terapeutin..HAA se on se kiva täti jolta saa PALJON NAMIA
Manu oli onnensa kukkuloilla kun se laitettiin juoksumatolle vesialtaaseen ja lämmintä vettä tuli mukavasti tassuihin....ja sitten polviin asti ja sitten muniin asti...mitä enemmän vettä tuli sitä isommiksi Mauri- Anteron silmät pullistuivat...MITÄ---AIKOOKO NE HUKUTTAA MUT???????
Lopulta Manu seisoi vedessä kuin tatti paikoillaan ja vesi ulottui kylkiin asti.
Tarkoitus oli kävellä vedessä mutta Manu olikin huomannut että lasin takana oli iso peili ja siinähän seisoi ihan Manun näköinen bostiis myös muniaan myöten vedessä.
Manu on meillä ainoa koira joka ymmärtää peilikuvan, muut koirat ei kiinnitä mitään huomiota peileihin.
Maukan oli tuijotettava omaa kuvaansa niin kauan että se varmasti että peilissä oli todellakin sen oma kuva eikä kukaan toinen bostoninterrieri.
Joten me sitten odotettiin kärsivällisesti niin kauan kun Manu varmistui siitä että kilpailijoita ei ollut paikalla, vaan kuvassa oli todellakin Manu itse..
Terrieriä kun ei saa väkisin pakottamalla tekemään MITÄÄN.
Kun varmistus oli suoritettu niin Manua yritettiin saada kävelemään vedessä...hmm..terrierit ovat aikas sitkeitä kavereita eikä ne todellakaan tee mitään mitä eivät itse halua.
Manu ei halunnut kävellä ja se siis päätti lähteä uimaan ja niinpä se mennä polskutteli terapiaaltaan matalassa vedessä kun olis uinut englannin kanaalin ylitse......Fysoterapeutti nauroi ja sanoi että oli ihan ensimmäinen koira joka päätti alkaa uimaan noin matalassa vedessä........Manu ei lopettanut uimistaan ennenkuin vettä otettiin niin paljon pois että uiminen kävi mahdottomaksi.
Sitten sen oli pakko vähän harmistuneen näköisenä alkaa kävelemään vedessä....uiminen olis ollut paljon kivempaa.
Harmit unohtuivat kun nami odotti toisessa päässä ja niinpä Mauri-poika päästeli menemään ihan kunnon vauhtia namin perässä juoksumatolla vedessä.
Saatin taas uusia kuntoutusohjeita ja fysioterapeutti kehui että Manu on aivan ihmeellisen hyvin parantunut isosta leikkauksestaan.
Ainoa mitä Manu ei enää tee on maahan meno....Sitä ei ole saatu sitä tekemään leikkauksen jälkeen.
Muutenhan Manu osaa käskyt ja on aina osannut mennä maahan käskystä.
Nyt ei mene. Ei namilla eikä mitenkään muutenkaan joten se juttu jätettiin sitten pois vielä joksikin aikaa.
Ehkä selässä tuntuu jotain siinä vaiheessa kun Manu menee matalaksi ja sen takia se ei suostu menemään maahan muuta kuin kyljelleen.
Tai sitten se on yksinkertaisesti vaan niin itsepäinen että jos ei huvita niin ei huvita.
Istuminen on parantunut ihan hurjasti, Manu on ikänsä istunut "toisella poskella" ja nyt se istuu komeasti molempien jalkojensa päällä ihan suorassa
Manu ei myöskään enää kävele kolmella jalalla vaan hihnassakin käyttää kaikkia neljää jalkaansa.
Etupainotteisuutta ollaan nyt kitkemässä pois ja harjoitukset on sen mukaiset. Niitä pitää tehdä monta kertaa päivässä.
Kumpa olis silloin ihan pentuna jo tajunnut että kolmella jalalla kävely ja toisella persposkella istuminen onkin vika eikä ominaisuus.......Voi olla että aikaisella fysioterapialle kaikki vaivat olisivat jääneet pois.
Manu ei saa koskaan viedä myöskään agilityyn koska sen polvi lumpsahtaa helposti pois paikaltaan, tosin se ei haittaa Manua millään tapaa, polvi menee itsestään paikoilleen saman tien - mutta kaikki sellaiset jutut on nyt kuitenkin kielletty.
Manuhan rakasti agilitya jota se meni nuorempana Emman kanssa, mutta valitettavasti sitä se ei enää saa harrastaa.
Manu on nyt kuitenkin kunnossa ja terhakka, myös Minttu kuntoutui seuraavana päivänä, kun tultiin Manun kanssa kuntoutuksesta kun annoin Manulle namin niin Minttu ryntäsi paikalle ja söi monta kourallista koiranmuonaa.
Mutta ongelmana on nyt se että Minttu ei syö muuta kun kädestä antamalla
Kuppiinsa se ei ole koskenut leikkauksen jälkeen. Vettä se kyllä juo kupista mutta ei koske ruokaansa.
Mä en aio vielä lopettaa sen "syöttämistä" sitten kun se on parantunut niin olkoot vaikka viikon syömättä, kyllä nälkä lopulta saa sen kupilleen.
Nyt vielä "lellin" sitä syöttämällä.....
Samalla oon tehnyt työhuonerempan valmiiksi kunhan vielä saisin siivottua täällä....kaikki romut on vielä levällään ja kameran laturi on edelleen hukassa
Mutta muuten menee parempaan päin, koirat on kaikki iloisia ja terveitä. Siru ei osaa vanhentua arvokkaasti vaan hörheltää kuten ennenkin - itse asiassa se on riehunut enemmän kun pitkään aikaan.
Joten OIKEIN HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ SIRULLE JA MONTA UUTTA SYNTYMÄPÄIVÄÄ VIELÄ JATKOSSAKIN, MINTULLE PIKAISTA PARANEMISTA JA MONTA MONTA ILOISTA "JUOKSUTONTA" VUOTTA EDESSÄ....MANULLE SAMAA SITKEÄÄ TERRIERIMÄISYYTTÄ KUIN TÄHÄNKIN ASTI - MANU POIKA SE VAAN PORSKUTTAA, SITÄ ILOISTA VEIKKOA EI PIENET SELKÄLEIKKAUKSET MASENNA
Jaahas...tämä vuodatus onkin taas muuttunut täysin enkä saanutkaan kuvia Picasasta tänne vaan ne oli pakko ladata vuodatuksen omaan kuvakansioon joka on jo lähes täynnä....En kyllä ala maksamaan lisätilasta vaan siirrän blogini jonnekin muualle kun kansio tulee täyteen ...Hemmetti miks kaikki uudistukset menee aina vaan huonompaan päin .... P**KLE
Kyllä tänne pitää picasankin kautta saada kuvia tulemaan, mutta en tiedä eikö Macilla niitä sitten saa vai miksi kuvat ei suostu siirtymään tänne sitten millään.....
-Elämä on pelkkää taistelua....