Mä nyt aloitan ekana ihan viime viikosta kun hoidin pientä ja ihan kamalaa eläintä joka on mitä ilmeisemmin ruotsalainen koiran ja piraijan sekotus pieninen veitsenterävine hampaineen ja käyttää sitä hemmetin purukalustoaan yhtä tehokkaasti kun piraijatkin ja joka repi mun hameeni riekaleiksi, puri sormet verille ja aiheutti aikamoisen kaaoksen koko koiralaumaan.
Tämä pieni piraija on tietenkin Metku joka laittoi hiukan kyytiä isojen koirien elämään. Metku oli aivan ihana hoidettava kaikesta huolimatta ja neljä päivää meni kuin siivillä ja sitten Annella alkoi kesäloma ja mä jouduin luopumaan pienestä sisukkaasta hoidokistani.
Anne tietty asui täällä kotona sen aikaa kun Metku oli hoidossa ja täällä oli viisi koiraa vakituisesti ja sitten tietenkin Nassukka ja Mauri-Antero jotka kävivät lähes päivittäin moikkaamassa uutta tulokasta. Manukin tottui pieneen kaveriin, eikä saanut enää hepulia kun näki Metkun. Ne leikkivätkin keskenään, mutta piti vähän pitää silmällä ettei leikki mennyt liian rajuksi. Manu kun tuppaa olemaan aika kova "jätkä" ja se on tottunut painimaan Mintun kanssa joka on sentään suuri koiranrontti ja Mintullakin on tekemistä että pärjää Manun kanssa. Jos oikein koville ottaa niin Minttu istuu Manun päälle jolloin Manu on vähän aikaa hätää kärsimässä paksun takapuolen alla, kunne kaivautuu esiin ja aloittaa uuden hyökkäyksen.
Mutta Manu on kiltti ja pitää kovasti uudesta tulokkaasta...siis muutenkin kun alkupalana tai jälkiruokana...Joten viikko vierähti tokoillessa ja paimentaessa ja juostessa pikku tuholaisen perässä.
Minttukin tottui pieneen karvaiseen ja terävähampaiseen kaveriin eikä enää juossut sitä karkuun niinkuin ekana päivänä. Muutama päivä meni hyvin ja sitten tää onneton pieni Metkun ahmatti otti ja nielaisi ampiaisen ja siihen loppui Metkun metkuilut pariksi päivää. Suu oli varmaan kipeä eikä ruoka maittanut ja pentu oli surkea ja yritti kyllä syödä ja kierteli kuppiaan mutta eipä vaan mikään maittanut.
No tietenkin sitten surin pientä piraijaa ja mietin sitäkin että jos kyse onkin jostain vakavammasta, pentu sentään teki pitkän matkan Tukholmasta aina Tampereelle asti ja varmaan matkan varrella oli jos jonkinmoisia pöpöjä...Onneksi parin päivän kuluttua pentu oli taas oma riehakas itsensä ja ruoka alkoi maittamaan taas niin että Metku on varmaan jo puolta isompi kun vähän yli viikko sitten kun haimme sen.
Kun lakkasin murehtimasta Metkua niin päätimme lähteä mustikkametsään koska Toivo ja Viljokin olivat täällä hoidossa niin meillä oli neljä koiraa mukana. Anne lähti Metkun kanssa katsomaan Imatralle Tokon SM-kisoja. Toivonkin olisi pitänyt olla kisoissa mutta sen jalkavamma estää sen tän vuoden kisat.
Mentiin sitten isojen koirien kanssa samaan mustikkapaikkaan missä ollaan varmaan parikymnmentä vuotta käyty koirien kanssa, koska siellä on aina ollut turvallista, tiet on kaukana eikä siellä ole ikinä näkynyt käärmeitä ...tai siis eipä meillä ennen ole ollutkaan noutajaa joka noutaa kaiken juoksevan, hyppivän ja matelevan otuksen mitä maasta löytyy...
Oltiin muutama tunti mustikassa ja koirat pysyivät koko ajan ihan meidän näköpiirissä. Jossain vaiheessa Siru alkoi haukkumaan oikein vihaisesti ja pelokkaasti ja huusin koirat heti viereeni. Koko lauma tuli istuun mun mustikkamättääni viereen ja kysyin Sirulta että "Kärmeenkö näit kun tuollasen metelin pidit"...hmmm..olis pitänyt siinä vaiheessa tarkistaa koko lauma paremmin. Kaikki kuitenkin näyttivät olevan ihan OK ja sen jälkeen vielä jonkin aikaa juoksivat lähettyvillä ja sitten huudettiin lauma autoon ja kotiin.
Pihassa koko lauma purkaantui autosta yhtenä pitkien koipien sekamelskana ja sisälle päästyäni aukaisin heti takaoven ja lauma päästi julmaa vauhtia pihalle. Siellä ne sitten leikkivät, juoksivat ja välillä kävivät sisällä ja jatkoivat riehumistaan. Kului noin kolme tuntia kun huusin lauman koolle ja huomasin siinä vaiheessa että Mintulla oli ihan valtavasti paisunut nenä ja toinen poski. Minttu oli itse ihan pirteä ja terveen oloinen. Katsoin sen nenän seudun ja mitään jälkeä ei näkynyt, ehdin sanoa Markulle että onneksi ei ole ainakaan käärme purrut kun ei näy jälkiä ja että Minttu parka on vissiin tas kerran lykännyt nenänsä maamehiläispesään. Päätin kuitenkin tarkistaa vielä Mintun ikenet ja siellähän oli sitten kaksi isoa hampaanjälkeä ja iho oli sinisenpunaisenkirjava......
Siitä sitten kaamealla kiireellä etsimään päivystävää eläinlääkäriä ja meidän onneksi nyt on aloitettu kunnollinen päivystys ja sain heti saman tien Mintulle ajan lääkärille. Mä kiskoin hiukan ihmeissään olevan turnipsipäisen koiran auton perään ja lähdin pihasta kun rusakko makuulta ja ajoin varmaan kaikkien nopeusrajoitusten mukaan huimaa ylinopeutta eläinlääkärille...sakottakoot vaan jos tuli kamerakuvia matkalla, ei haittaa mitään.
Tiedän kuinka tärkeää on saada eläin mahdollisimman nopeasti eläinlääkäriin kun kyy puree ja mun aivoissa oli vaan ajatus että ainakin KUUSI TUNTIA, en tiennyt varmasti missä vaiheessa sitä oli purtu......se on hurjan pitkä aika olla käärmeenpureman kanssa ilman lääkitystä....
Minttu laitettiin heti tippaan ja se sai vastamyrkyn ja siitä otettiin verikokeita ja valkosolut oli hurjan ylhäällä, mutta munuaisarvot olivat onneksi ihan normaalit.
Minttu ressukka joutui jäämään yöksi eläinlääkäriin tiputukseen ja se oli Mintulle joka on aina ollut vain tuttujen ihmisten kanssa, todella kova stressi. Hoitaja ei saanut Minttua häkkiin mutta mä sain sen häkkiin käskemällä ja sinne se jäi niin pienen ja onnettoman näköisenä tippa jalassa makaamaan.....
Mun oli lähdettävä kotiin vaikka olisin halunnut jäädä koko yöksi Mintun viereen ettei sen olis tarvinnut pelätä. Mä tunnen Mintun niin hyvin että tiedän sen pelkäävän kaikkea uutta ja outoa ihan sikana silloin kun sillä ei ole turvaa tutusta ihmisestä.
Pyysin eläinlääkäriä soittamaan vaikka mihin aikaan yöstä jos Mintun tila huononee. Käärmeenpuremassahan on iso riski ensinnäkin jo pelkkä vastamyrkyn antaminen. Koira saattaa saada anaflyktisen shokin, onneksi Minttu kesti myrkyn ilman mitään oireita. Toinen juttu on verenvuoto sisäelimissä koska käärmeenmyrkky saa aikaan hiukan samanlaisen reaktion kuin rotanmyrkky, veri saattaa tihkua verisuonten läpi ja koira voi kuolla verenvuotoon. Sitten on vielä munuisongelma. Myrkky imeytyy vähitellen ja tuhoaa munuaiset. Mitä pikemmin koira saadaan lääkäriin ja tippaan sitä paremmat mahdollisuuden sillä on selvitä...ja meillä oli se KUUSI TUNTIA!
Se on ihan liian kauan, meillä ehkä kävi vaan hyvä tuuri ja käärme oli rauhallinen ja ruiskautti vaan pikkasen myrkkyä pelotteluksi. Ja toinen mikä mua hirvitti oli se, koska tiedän että kyyn purema koira on laitettava lepoon ja se ei saa kävellä vaan se pitäis kantaa autoon ja siitä heti eläinlääkäriin...ja nää kaverit juoksivat kieli pitkällä tuntikausia Minttu mukaanlukien, ennekuin kukaan huomasi mitään. Eli meillä tehtiin kaikki ihan väärin ja päin peetä...ihme että Minttu on vielä elävien kirjoissa..ikimaailmassa en unohda tuota opetusta..pitääkö mun aina oppia kaikki kantapään kautta..tai tässä tapauksessa Mintun ikenien kautta...
Vielä eilisen päivän Minttu sai olla tipassa ja me haettiin se pois neljän maissa iltapäivällä kun sen kunto oli ihan hyvä. Jos tiputusta olis pitänyt jatkaa huonon kunnon vuoksi niin sitten oltais suunnistettu Helsingin eläinsairaalaan, muualla ei ole teho-osastoa.
Onneksi Minttu sai olla lähes iltaan asti tipassa joten sen mahdollisuudet on ihan hyvät. Tulehdusarvot on alkaneet laskea ja munuaisarvo on edelleen ihan normaali. Minttu sai antibioottikuurin viikoksi ja perjantaina mennään ottamaan vielä uudet munuaiskokeet. Jos niissä ei ole mitään muutosta niin meidän kärpäslätkäkorva pääsi pelkällä säikähdyksellä - mun sterssiäni en edes laske mukaan se oli ihan liian suuri. Minttu on onneksi tosi iso tolleri ja isolla koiralla on aina isommat mahdollisuudet selvitä käärmeenpuremasta.
Syytin itseäni kun en huomannut aikaisemmin ja MIKS ihmeessä en tarkaistanut koiria..mutta kun koskaan ei ole sattunut mitäään niin ei sitä osannut edes odottaa mitään tapahtuvaksi. Mintun kuono myös turposi tosi hitaasti koska autosta tullessa kotona se oli ihan normaali - sellaisen turvan kyllä olis huomannut jos se olis ollut jo silloin.
Sitten olin itse siinä hullussa uskossa että kyllähän koira huutaa kun palotorvi jos sitä käärme puree..mutta Minttu ei inahtanutkaan...sitten toinen väärä luuloni oli että koira on huonovointinen ja oksentelee..paskan marjat - Minttu juoksi kun hevonen eikä siinä näkynyt pienintäkään merkkiä huonovointisuudesta. Kotona se oli ehkä hiukan rauhallisempi ja istui katselemassa aidan takana olevaa naapurin Vallua...mutta niinhän se muutenkin kaiken päivää tekee. Joten MITÄÄN oiretta ei näkynyt ennenkuin näin sen jättimäisen kuonon.
Tänään Minttu on ihan normaali, ei ole sen väsyneempi kuin ennenkään, se yritti riehua pihassa, mutta pakotin sen ottamaan vähän rauhallisemmin tän päivän. Ruoka on maittanut erittäin hyvin...eli se syö kun hevonen...Ikenessä näkyy vielä jäljet mutta ei enää sinipunaisena vaan hennon punaisena pieninä jälkinä.
Mä luulen että jos Minttu nyt tuosta selviää ilman minkäänlaista munuaisvauriota niin käärme joka sitä puri ei ruiskuttanut kovin paljoa myrkkyä. Se oli ainakin julmetun iso kyy koska hampaanjäljet ovat kaukana toisistaan. Isot kyyt yleensä ovat paljon vaarattomampia koska ne osaavat säännöstellä myrkkynsä. Pikku kärme ruiskuttaa kaiken jos se puree.
Nyt toistaiseksi on kaikki hyvin ja mä olen tietty lellinyt tuota otusta ihan liikaa, se ei halunnut nukkua sohvalla missä se aina nukkuu vaan halusi tulla viereen, se seuraa mua kuin hai laivaa eikä jätä mua silmistään, senverran kova kokemus yksin häkissä vietetty yö oli.
Nooh...totta kai mun pikku rättikorva (jumankauta lähes 20 kiloinen tollerin rontti) saa tulla viereen kun se on vielä toipilas...sitten kun se on kunnossa niin kylmä totuus valkenee sille ja se heitetään sängystä pois sohvallensa röhnäämään.
Joo kyllä noi elukat on tärkeitä ja kyllä niistä on niin hemmetin huolissaan kun jotain tapahtuu. Väliin manaan mokomat kengänkalvajat suon silmään, mutta jos jotain oikeesti tapahtuu niin kyllä niitä viedään eläinlääkäriin niin että kaikki nopeusrajoitukset paukkuu ja kortti lähtis hyllylle justiinsa...
Nyt yritän rauhoitella hermojani ja otan iisisti kuten Minttukin...taidan mennä katselemaan sänkyyn telkkaria pieni lähes 20 kilon karvamötkä vieressä....kröhm...niin eihän meidän koirat saa tulla sänkyyn...ei tokikaan..
Siru on aina huolissaan kun se huomaa että joku on huolissaan, se yritti lohduttaa ja nuoli mun koipeni litämäräksi monta kertaa sillä aikaa kun Minttu oli tipassa. Ja Siru oli todella iloisen oloinen kun Minttu tuli kotiin, ihan selvästi huomasi että kyllä se kaipaa kaveriaan vaikka Minttu välillä onkin aika rasittava tapaus hörheltäessään ympäriinsä ja kantaessaan kaiken maailman otuksia sisään ovesta...käärmeenkin sen oli pitänyt ottaa hellästi suuhunsa koska puremajäljet olivat ikenissä, Minttu ei satuta ketään vaan kantaa kaiken hellästi suussaan..hmm..näköjään käärmeet mukaanlukien.....Mutta käärme olikin sellanen kaveri joka ei suosilla lähtenyt mukaan.
En vihaa edelleenkään käärmeitä, ei se käärmeen syy ollut että se puri. Jos Minttu olisi jättänyt sen rauhaan niin ei käärme ilman syytä olisi purrut eikä kimppuun ohyökännyt.
Metsään mennään kuitenkin paljon varovaisemmin ja taatusti tarkistan koirat tästä lähtien aina metsäreissulla ja sen jälkeen ikeneistä perskarvoihin asti.....
Minttu ei ole ehkä ihan kauneimmillaan näissä kuvissa, sillä on kuonon toinen puoli turvoksissa ja aivan hermeettisen suuri pussi leuan alla, en tiedä onko se käärmeenmyrkyn turvotusta vai nesteyttämisen tulosta...mutta aikamoinen heltta sille on kasvanut, nyt se kuitenkin pienenee kaiken aikaa.
