Kyllä toi kuntoilu ottaa niin koville että enköhän nyt pidä parin päivän luovan tauon koko hemmetin "harrastuksesta" 

Vielä Annen kanssa isolla silmänkantamatomalla pellolla matka kulki niin maan perusteellisen hyvin ja sitten tuli täydellinen urvahtaminen - hmm...mitenkähän urheilijat sitä kuvais...oliskohan se vaikka "Ylikunto" ..Tosin mun kohdallani se taitaa olla ennemminkin alikunto mutta hienompaahan se on sanoa että "Olen nyt hiukan ylikunnossa, on tullut vedettyä vähän liikaa treeniä"..kun se että "Olen niin h*#"€%n huonossa kunnossa että koivet ei nouse vaikka mitä tekis" 

Tällänen vanha kalkkunan-räähkä kun tarvii kunnon palautumiset ja se taitaa mun kohdallani olla sellaset pari viikkoo 

                                             

Me lähdettiin yhtenä KAUUUUHEENA myrskypäivänä innolla lumikenkäileen taas sinne hienoihin maisemiin ja mä urvahdin matkalle ihan totaalisesti. Piti mennä pellolle ja koiralauma odotti innolla että pääsee taas juoksemaan pitkin peltoja mutta pellolla tuuli niin maan perusteellisesti että eihän siellä kerta kaikkiaan voinut kävellä ja Sirunkin koipi alkoi taas jääkylmässä tuulessa oireilla ja kramppas joten me sitten päätettiin kävellä vaan metsässä jossa ei tuullut koska korkeuserot ovat siinä metsässä melkoiset ja tuuli jäi mukavasti isojen mäkien taakse...Sinne mäkien taakse jäi myös mun super-kuntoni eikä ole vielä takas tullut - mietin pitäisköhän sitä mennä etsimään sieltä...tiedä häntä missä mun kunto-parkani kyhjöttää jossain kuusen juuurella yksin ja viluissaan....

                                     

Voi Jumprahuti mutta oli kylmä ja myrsky ja kamalaa....juuri tässä vaiheessa mun kuntoni otti ja karkasi ties minne, ei oo sen jälkeen näkynyt 

                                           

Anne tulipunaisesta naamasta näkee kuinka kylmä myrskyävällä pellolla oikeasti oli, kuvaa ei ole käsitelty mitenkään....jos joku löytää mun kadonneen kuntoni jostain Jumesniemen metsäpolun varrelta niin palauttakaa se omistajalleen  - KIITOS !

                                            

Hyi hemmetti...tuonne ei vaan yksinkertaisesti VOI mennä!

 

 

Metsäteitä olis ollut ihan hyvä kävellä lumikengillä, mutta kun niitä ei ole aurattu koko talvena, vain traktorin jäljet näkyivät jossain hangen alla -  niin sen tiesi että joka toinen askel uppos meikäläisellä reiteen asti vaikka oli lumikengät jalassa. Lopulta oli pakko kääntyä takas kun ei tiedetty minne polku olis johtanut ja olisko sieltä enää jaksanut kävellä takaisin koska tulomatka on aina ylämäkeä...Anne kun asuu jossain hemmetin Jumesniemen huipulla.

Viime sunnuntaina sitten taas kerättiin karvakorvat kokoon ja lähdettiin yrittämään uudelleen ja alku menikin ihan OK. Aurinko paistoi mukavasti ja vähän tuuli, mutta ei liikaa. Pellolle päästiin vielä ilman tuskaa mutta kun oltiin ylitetty pellot niin yhtäkkiä jaloista katos kaikki voima ja olin kun tupla-matokuurin saanut suolinkainen kun yritin koikkeloida Annen ja Markun + koirien perässä hangessa missä uusi lumi taas otti jonkinverran lumikenkien pohjiin.

No joo...pakkohan se oli kävellä ei mua kukaan olis sieltä pois saanut raahattua..mä mietin että koska Markun työpaikalla myydään sellasia isoja retki-ahkioita jossa ollaan kuljetettu tavaraa myös Etetä-navalle ja sinne mahtuu myös ihminen niin jospa ostais sellasen ja aina kun lähdetään jonnekin niin Markku tai vielä kovemmassa kunnossa oleva Anne ottais ahkion peräänsä ja sitten kun mä urvahdan matkalle niin voisin mennä sinne vällyjen alle huilailemaan ja joku vetäs mut perille...hmm..ainakin siinä Annelle nousevassa ylämäessä mä voisin aina tehdä täyden sammumisen joten pääsisin paljon helpommalla...ja siks toisekseen myös Toivo osaa vetää...ja ehkä saisin myös  Minttu-paksuliinin opetettua vetämään ahkiota. Kylmällä ilmalla ahkioon voi laittaa myös läpinäkyvän kuomun joten mikäs mun siellä olis ollessa....

Sirua ei voi enää ikänsä puolesta aatella vetokoiraksi ja Viljo ja Metku on sellasia epeleitä että niiden vedettäväks en menis vaikka vähän maksettais, olisin taatusti ahkioni kanssa päälläni ekassa ojassa mistä mua ei sais ylös pienempi traktorikaan....Mutta Toivo ja Minttu vois olla sopivia vetokoiria, Toivo tottelee hyvin ja sillä on hiihdetty koirahiihtoakin ja MInttu taas ei jaksas juosta vaan lonkuttelis hiljalleen jos meikäläinen olis kyydissä - joten suhteellisen turvallinen se kyyti vois olla....pitääpä pistää asia mietintämyssyn alle.

Ajatelkaas mikä sen hienompaa kun maata ahkiossa lämpimien vällyjen alla ja antaa kevätauringon porottaa naamaan ja kuunnella lintujen laulua...ja sukulaisten puuskutusta kun ne rämpis lumikengillään henki hieverissä vetäen paksua mammaa ahkiossa tai sitten vaihtoehtisesti puuskuttaisivat perässä kun Minttu+Toippari vetäisivät iloisesti häntä heiluen ahkiota pitkin Jumesniemen lumilakeuksia......JEEE!!!!! .....Voi elämän riemua !!!

Ahkioon saa myös pyörät, että lumetonkin aika on turvattu.....Miksi suotta rasittaa itseään jos voi ottaa rennomminkin? Kuntoilu on täysin yliarvostettua.....

No joka tapauksessa sain Mintun verikokeitten tulokset kun kävin sen kanssa oikein ihotautilääkärillä sen nenän kutinan takia. Eläinlääkäri epäili ensin pölypunkkiallergiaa mutta kun kuuli luikeron puremasta niin epäili myös että taitaapi kuitenkin olla kyyn pureman aiheuttamaa jäkioireistoa edelleen ja sitähän se sitten vissiin  sitten olikin.

Ei oo pölypunkkiallergiaa joten ei tarvi siivota sen useammin kun ennekään ja kaikki muutkin verikokeet olivat ihan normaalit. Mintulle laitan nyt voidetta kuonoon (mikä on sen helpompaa kun laittaa innokkaasti kuonoaan nuolevalle tolleroiselle rasvaa nenään ja huuliin) Tassuissa oli myös tulehdusta ja niihin sain sinkkipitoista salvaa joka onkin auttanut tosi hyvin, myös Mintun nenän hankaaminen mattoon on loppunut kokonaan. Sitten oli jotain lisäravinteita joita Minttu ahmaisee lisäaineelliseen makkaraan piilotettuna...ei se niitä mokomia pillereitä muuten suostu syömään. 

Markku antaa sille myös jotain tippoja joita lääkäri määräsi - Markku antaa ne koska mä en ala tappeleen rättikorva-tollukan kanssa parista tipasta lihanmakuista ölyä jota Minttu inhoaa yli kaiken. Huvittavaa on että tipat pitäis laittaa ruuan joukkoon mutta koska Minttu haistaa välittömästi jos tipat on sapuskassa niin se jättää koko sapuskan syömättä..siispä sille ahdetaan suuhun pipetillä tipat ja sen jälkeen se ampaisee kupilleen että saa pahan maun suustaan pois.

Mintulta on nyt matkalaukkukammo ja autoilukammo kadonneet, myös katolta putoavan lumen kammo on mennyt ohitse....mutta nyt sillä oli hetken aikaa kuppikammo. Se alkoi pelkäämään kuppiaan kun laitettiin ekana sille ne tipat ruuan joukkoon....Voi hyvät hyttyrät sentään kun tollukka juoksi mun jalkoihini karkuun kun Markku huusi sitä syömään 

En ensin osannut edes yhdistää Mintun kuppikammoa niihin hemmetin tippoihin koska Siru on hyökkäillyt Mintun kimppuun ruokakupupin kolahduksesta niin kauan kun Minttu on ollut aikuinen. Sirulla ja Leevilla oli päivän paras hetki kun ne joka helvatun ilta vuosikausia ottivat yhteen ruokakupistaan. Jos Siru ei hyökännyt niin Leevi hyökkäs ja sen huomasin että se oli pelkkä rituaali...ei ne ikinä tapelleet tosissaan, korkeintaan pari karvaa irtosi mutta ikinä ei mitään vammoja tullut kummallekaan ja vaikka ruokakupit laitettiin eri huoneisiin niin hyökkäily jatkui joka tapauksessa...jos ei voinut hyökätä silloin kun kuppi oli maassa niin piti hyökätä silloin kun kuppiin laitettiin ruokaa......

Kun Minttu oli pentu niin Siru antoi sen syödä rauhassa, Siru ei pentujen kimppuun hyökkää koskaan. Kun Mintun eka juoksu alkoi ja Siru totesi että "Jaahas - kärpäslätkäkorva on kasvanut aikuiseksi" niin hyökkäily alkoi myös Minttua kohtaa. Ja koska Siru kun on Siru niin sitähän on mahdotonta saada pois rutiineistaan. Hullu-Hipi-nimi  kuvaa erittäin hyvin sen tulista luonnetta. Luulinkin ekana että Mintun kuppikammo on nyt  yhäkkiä tullut Sirun hyökkäyksistä... ...mutta kun Siru on hyökkäillyt jo niin kauan että ihmettelin miten Minttu nyt yhtäkkiä olis alkanut Sirua pelkäämään..ja Minttu näyttää muutenkin ottavan hyökkäykset erittäin huumorintajuisesti..siis jos koiralla nyt voi huumorintajua olla....

Minttu mennä hölköttää häntä iloisesti heiluen katsomaan kun Markku laittaa (Markku hoitaa meilä lähes aina koirien ruokkimisean) ruokaa kuppiin, siinä vaiheessa myös Hullu-Hipin hulluin puoli astuu esiin ja se ryntää kun raivo härkä missä nyt sitten ikinä sattuukin makoilemaan ruokakupistaan uneksien ja käy suoraan Mintun karvoihin kiinni...siis jos vahongossa sattuu saamaan kiinni tollukaisen,  joka osaa jo erittäin hyvin varautua hyökkäykseen ja ryntää kovaa vauhtia mun sänkyyni turvaan......Jos satun olemaan sängyssä telkkaria katsomassa niin on ilmat pihalla taatusti kun 20 kilon tolleri mätkähtää suoraan mahan päälle 

Mintun häntä heiluu ja se ei vaikuta mitenkään pelokkaalta se vaan on ottanut altavastaajan roolin eikä uhmaa tippaakaan Sirua --- Leevi uhmasi välillä ja sen takia ne ottivat yhteen enemmän. Mutta myös Siru ja Leevi olivat aina erittäin hyviä kavereita ja tykkäsivät paljon toisistaan, ihan niinkuin Siru ja Minttukin. Se on vaan se tilanne joka on jossain vaiheessa Hullu-Hipin elämään juurtunut niin tiukkaan takaraivoon että sitä on täysin mahdotonta saada muuttamaan käytöstään. Eikä Minttu näytä piittaavan Sirun hyökkäyksistä sen kummemmin - näyttää olevan hyvin onnellinen kun pääsee sen varjolla sänkyyn köllöttelemään.... Ne syövät ruokanssa nykyään eri huoneissa eikä itse syömistilanteessa enää ole mitään hyökkäyksiä vaikka söisivät yhdessäkin.

Se on vain se tilanne kun kupit otetaan esiin. Yritettiin ihan tosissaan Sirulta pois tuota tapaa ....mutta SIRU ON SIRU sille on täysin mahdotonta opettaa sitä mitä se ei kerta kaikkiaan halua oppia. Ihmeellistä on siinä se että Siruhan on ihan huippu- älykäs koira joka ymmärtää sanoja vaikka kuinka paljon ja tottelee ihan hemmetin helposti ja Siru on aina kiltti ja hyvinkäyttäytyvä..(paitsi sen pari kertaa tänä talvena josta jossain kirjoitinkin 

Onneksi Minttu on noin kilttti ja aina iloinen, se ei murehdi Sirun tulisuutta vaan ne on oikein hyvät ystävät keskenään ja ihan selvästi kaipaavat toisiaan jos toinen on välillä jossakin. ja jälleennäkeminen on kyllä aina yhtä riemukas ja ystävällinen. Luulen että pahansisuinen koira ei pärjäis Sirun kanssa mitenkään samassa huushollissa. Se joko linttais Sirun tai sitten ne tappelis jatkuvasti. Minttu on antanut Sirun olla pomo eikä ole yrittänytkään nousta Sirun paikalle.

Usein annan niiden yhdessä nuolla oman lautaseni tai jogurttini jämät ja ne tekevät sen ihan sulassa sovussa, siinä tilanteessa ne ei ikinä ärähtele toisilleen. Molemmat työntävät kuononsa lautaselle  ja hyvin mahtuu kaksi kieltä myös pieneen jogurttipurkkiin 

Joten Sirulla on Sirun rutiinit ja niiden kanssa meidän pitää elää, en enää ala enkä haluakaan alkaa kunnolla rytyyttämään noin vanhaa koiraa, kyllä Hullu-Hipi saa elää lopun elämäänsä ihan vaan omana itsenään-eli Hulluna-Hipinä  Minttu ei mitenkään pääse tilanteesta kärsimään tuolla luonteella  Minttu on ikuinen optimisti, se löytää hyvät puolet myös huonoista puolista...kuten Sirua karkuun sänkyyn ryntäämisestä...voi sentään kun on kiva rypeä sängyssä jonne ei saa muuten tulla... - se tietää että tää mamma antaa sen loikata sänkyyn silloin kun Siru jahtaa sitä...

                                              

NJAMI NJAMI  

                                                 

Tässä me ootellaan kun tatit että MISSÄ SE HEMMETIN NAMI VIIPYY !!!!!!!!

 

 

Ja nyt kun tipat annetaan ennen ruokaa niin Mintulle tulee tulenpalava kiire kupilleen että saa kammottavan lääkkeenmaun suustaan pois  - Joten myös kuppikammo on nyt voitettu ja ootellaan seuraavaa kammoa - Mintun kammojen summa kun on yleensä aikalailla vakio...yksi kammo kerrallaan - joka sitten menee ohitse yhtä ihmeellisesti kuin tulikin...Kummallinen tollukka 

Multa joku kysyi että ottaisinko toisen tollerin kun Sirusta aika jättää...siis toivon että Hullu-Hipi elää vielä monta - monta vuotta, mutta onhan sillä jo ikää - ei siitä mihinkään pääse ja meillä tulee olemaan aina kaksi koiraa niin kauan kun mulla henki vähääkään pihisee. Tolleri on ihan hauska koira, voisin hyvinkin ajatella toista tolleria, myönnän että se on hyvin erilainen kuin bortsut joihin oon tottunut.

Tollerin pitäis olla myös tosi hyvältä kasvattajalta kuten Minttukin, en huoli tollukkaa mistään epämääräisestä paikasta.  Vieläköhän Cati myisi meille toisen tollukan sitten joskus kun aika tulee....valitettavasti Mintusta ei koskaan koulutettu kunnon noutajaa,  mutta onnellinen se siitä huolimatta on ja koulutettu kyllä hyvin muuten ja noutaa kyllä taas kesällä hiiret ja perhoset...toivottavasti ei kuitenkaan sitä kiukkuista kyytä...

Mielessä käväisi myös bostoninterrieri joka olis aivan kerta kaikkiaan ihana otus...mutta saisikohan mistään toista Mauri-Anteroa..juuri se on ihan huippu koira  Mutta Bostiksen ongelmana on erittäin huono kylmänsietokyky, joten kaikki talven ihanat pitkät lenkit jäisi siltä väliin ja se on liian suuri ongelma, joten ei Bostista. Myös Chihuun oon ihastunut mutta mulle se on liian pieni kuitenkin, kyllä Nassukka riittää Chiuna meille. Bortsua en uskalla ees ajatella ja luulen että Anne ei antais mun edes ottaa bortsua meille......mä oon liian vanha ja laiska sen mielestä ...hmmm.......

                                          

                                             

                                               

Loppujen lopuksi niitä rotuja ei ole paljoa joita voisin edes ajatella ja kaikesta hassuista tavoistaan huolimatta tollukka on ihan huippu kiva otus  Mä tykkään sen luonteesta joka on niin kiltti, hassu ja aina yhtä iloinen. Se on sosiaalinen ja rakastaa kaikkia pikkuisiakin eläimiä. Periaatteessa se on rotu joka on just eikä melkein sopiva juuri meille.......Hullulle perheelle pikkasen hullu tolleri...sehän sopii oikein hyvin  Sentakia myös Hullu-Hipi sopii niin hyvin tänne.....luulen että moni ei olisi jaksanut Sirun kanssa silloin kun se oli pahimmillaan.  Anne jaksoi ja kun Sirun pitäminen yksin pitkän työpäivän ajan kävi mahdottomaksi niin Sirun oman elämänlaadun takia Siruliini muutti tänne meille - ensin vain arkipäiviksi ja sitten kokonaan.  Annelle se oli kova paikka koska Siru taitaa olla edelleen Annelle se kaikkien rakkain koira. Meille se on aina ollut Hullu-Hipi joka sopii hyvin juuri meidän hulluun perheeseen......Ehkä myös Mintsukka on ottanut oppia meistä pöpeistä ihmisistä ja on sopeutunut joukkoon vallan mainiosti 

Myös Siiri ja Sauli ovat erittäin hyväluontoisia katteja, kieltämättä myös hiukan omituisia kissoiksi. Ne ovat ottaneet ihmisen kiipeilypuukseen ja Annen luona on todella mukava istua kahvilla kun Siiri istuu ylväästi olkapäällä ja Sauli kiipeää innolla punttia ylös terävillä kynsillään.....Lopulta kaksi kissa loikkaa pöydälle kupin viereen ja silloin on paree pitää tiukasti kiinni kakunpalasestaan tai se menee parempiin suihin...höh...ei minkäänlaista käytöstä mokomilta viiksiveikoilta....

                                              

(Sauli) Minä suuri saalistaja sain taas kiinni tälläsen fasaanin vai mikä ihmeen otus tää vois olla?

                                               

(Sauli) Mitäs tänään soitetaan...olisko jotain kivaa suomi-iskelmää?

                                                  

(Siiri) EI..EI EI mitään niin lällyä -  Tänään soitetaan kunnon HEVI ROCKIA........JEEEEEE...mä olen jo valmiiksi kuin Hard rock Hallelujah  kissa......Eläköön Lordi !!!