Johan nyt on maailmankirjat sekaisin kun meidän kiltistä, rauhallisesta ja tottelevaisesta Mintusta on tullut varsinainen hirviö..tai ehkä kauniimmin sanottuna -riiviö

Minttu päätti karvanlähdön myötä muuttaa myös luonnettaan ihan täydellisesti.....edelleen se on kyllä oikein kilttiluontoinen, että ei siitä vihaista ole tullut, mutta ihan mahdoton otus muuten...Minttu on päättänyt laittaa mulle varsinaisen haasteen siitä kuka täällä oikein on todellinen pomo. Tällähetkellä sillä ei ole ihan tarkkaa kuvaa siitä että pomo olen MINÄ ja kaikki muutkin ihmiset meidän perheessä. Minttu on päättänyt haastaa mut ihan kunnolla otteluun ja aika näyttää kuinka kauan menee ennenkuin Minttu on takas omalla paikallaa..siis nokkimisjärjestyksessä siinä alimmaisena....

Toissapäivänä tultiin pihaan autolla, koirat oli takaosassa ja huomasin että naapurin Vallu on lähdössä lenkille isäntänsä kanssa, no Valluhan on aina ollut Mintun suuren ihastuksen kohde vaikka Vallu itse ei olekaan kovin ihastunut Minttuun...Odottelin niin kauan että Vallu pääsi tien mutkan taakse jonne nyt on jonkinverran matkaa meidän pihasta. Päästin sitten koiralauman (Siru, Minttu + Manu) autosta vapaaksi ja odotin että ne ryntää ovelle kuten aina ennenkin...ja niinhän Siru ja Manu ryntäskin mutta Mintun- perkules sai koivet alleen ja lähti Vallun perään kun raketti... - Siinä vaiheessa Manu huomas että jotain kivaa on tekeillä ja lähti perään...no totta kai kun mä juoksen käsiä huitoen pitkin tietä niin lujaa kun karvavuorisilla Crokseillani pääsen ja kiljun Mintun nimeä, Manu starttas mun ohitseni kuin pikajuna Mintun perään ja suoraan Vallun ja Vallun vähän pelästyneen näköisen isännän jalkoihin hyppimään...ÄÄÄKKSSS

Manun sentään sain kiinni heti, mutta Minttuhan ei kiinni itseään anna ottaa, en ymmärrä mistä tuollainen on yhtäkkiä tullut, mutta Minttu juoksee karkuun heti kun yritän ottaa sen kiinni eikä sitä saa houkuttelemallakaan tulemaan luokse silloin kun sillä on tuo hulluusvaihe päällä. Minttu antaa tulla ihan viereen ja kun yritän houkutella sen käden ulottuville niin se lähtee riemuissaan karkuun...jukoliste kyllä tarvitaan paksut hermot että ei hikeenny perusteellisesti, koska silloin ei mokomaa riiviötä ainakaan saa kiinni.

Yritin kaikki mahdolliset keinot mitä olen oppinut niin Tokossa kuin kirjoista ja TV-n koirankoulutusohjelmista, mutta MIKÄÄN ei auta 

Lopulta lähdin Manu kainalossa kotiinpäin ja sanoin Mintulle että jää mokoma perkuleen riukuhäntä sitten sinne, äläkä ihan heti tuu takas...No sitten Minttu tietenkin juoksi häntä innokkaasti heiluen ohitse ja istui kauniisti odottamassa oven takana sisäänpääsyä kun tulin Mauri-Antero kainalossa naama punaisena portaille - ja Mintun ilme oli niin onnellisen autuas että en osannut muuta kun avata oven ja päästää koirat sisään sanomatta sanaakaan........siis mitä silloin voi enää muuta tehdä kun olla ihan rauhallinen, vaikka tekis mieli nostella mokomaa rättikorvaa vähän aikaa ilmaan niskavilloista.......Mä en tiedä miten saan Mintun tottelemaan käskyjä noissa tilanteissa, sillä vaan ei ole korvia eikä se kuuntele tipan tippaa - ja sitten kun tilanne on sen mielestä ohitse, niin se on kiltti kuin enkeli ja tottelee kauniisti...siis MISSÄ VAIHEESSA MÄ VOIN LAITTAA SEN KURIIN?

Ei voi olla oikein moittia sitä sitten kun se itse tulee luokse - enkä ikinä pääse mukaan tilanteeseen koska se ei anna itseään kiinni....Tää on mulle suuri mysteeri että miten pitää toimia  OIKEIN siinä tilanteessa, jos kurmuutan sitä kun se tulee itse lopulta luokse niin silloin teen ehdottomasti väärin.

Minttu ei varmaan ikinä enää tulisi suosiolla luokse jos antaisin sille löylytyksen siinä vaiheessa kun se itse tulee mun viereeni....Jos joku osaa neuvoa hyvän keinon juuri tuohon tilanteeseen, niin PLEASE - KERTOKAA !!!!!!

Minttu tulee Tokossa luokse oikein hyvin, iloisesti ja ihan joka kerta, joten siitä ei ole kyse etteikö se tietäisi mitä tehdä. En myöskään ole ikinä antanut sille mitään syytä pelätä mua kiinniottotilanteessa, se vaan nyt tuntuu laittavan leikiksi koko jutun eikä ehkä sentakia anna ottaa itseään kiinni....mun juoksuttamiseni kun on paljon mukavampaa. Eikä auta edes se, että jään paikoilleni, istun alas, tarjoan namia, käännän selkäni tai sata muuta juttua jota olen lukenut tai kuullut ja tehottomaksi todennut ...Minttu tulee tasan silloin kun se katsoo että sille itselleen sopii, ei yhtään aikaisemmin  

Totuuden nimissä pitää sanoa että myös Vallu on hypännyt iloisesti aidan yli ja Mintun kimppuun tuossa tiellä....niinpä naapuri eilen korotteli aitaansa ja näytti hyvin huolestuneelta koska Vallu on erittäin sitkeä terrieri ja sitä ei taida korkeakaan aita pidätellä...no samassa veneessä ollaan naapurin kanssa, molemmilla toivottomat otukset..... Onneksi ne ei sentään ihan tappele keskenään, selaista ärinää ja murinaa kyllä mutta kumpikaan ei pure eikä näytä olevat tosissaan vihaisia, eikä Minttu ehkä edes osaa olla vihainen...en ainakaan ikinä ole huomannut että se olis kiukkuinen, mä luulen että tuo on pientä valtataistelua siitä kumman tää katu oikeastaan on....SUURI HUOKAUS !

Onneksi Minttu ei lähde (tai ainakaan vielä ei ole lähtenyt) muiden koirien perään, vain vehnäterrieri Vallu on sille elämää suurempi asia...sanoisinko varsinainen pakkomielle... - No sisällä se riehuu Manun kanssa ihan niinkuin pentuna...onkohan Minttu taantunut takas pennuksi? Mulla on tarkoituksena leikkauttaa se ennen joulua, karvan huononemisen uhallakin, koska meillä on noin paljon noita "poikia" ja juoksut on muutenkin olleet Mintulle tosi vaikeita ja se näkyy ihan jo käyttäytymisessäkin, siitä tulee selvästi masentunut ja se vaan mörnöttää surkeana paikallaan....hmmm...onkohan koirillakin PMS-oireita?

Mielummin pidän tän vähän liiankin iloisen veikon jota se nyt on - vaikka ongelmia onkin, kun katselen mörnöttävää ja masentuneen näköistä housujen kanssa laahustavaa tolleroista.....

Eilen oltiin Annen ja koko lauman kanssa tokoilemassa ja siellä Minttu sitten päätti treeninsä jälkeen, että autoon ei enää takaisin mene vuoroaan odottelemaan. Houkuttelin namilla, mutta vaikka Minttu on äärimmäisen ahne nameille, niin se ei suostunut tulemaan lähellekään koska tiesi että joutuu odottelemaan autoon. Sain sitten sitä kiinni pannasta ja yritin laittaa autoon niin eikös tää riiviö kiemustanut itsensä pannasta lävitse ja juosta pomppelehti innoissaan pitkin kenttää ja mä pannan kanssa seisoin hölmistyneen näköisenä auton vieressä. Minttu ei kuitenkaan iloisella karkumatkallaan huomannut että Annella on nopeammat refleksit kun mulla ja niinpä karvatolleroinen sai kyydin autoon pikavauhtia

Muuten treeni meni ihan hyvin, Mintussa on nyt sitä sellaista innokasta ja älyttömän energistä virtaa mitä noissa bortsuissakin ja ihmeesti Minttu on muuttunut bortsumaiseksi juuri tuossa innokkuudessa. Mutta siinä kun bortsut haluaa miellyttää niin Minttu joka on noutaja ei ole ollenkaan niin miellyttämisenhaluinen ja ongelmat syntyvät ehkä juuri sen takia....Manu joka juoksee kun olis tuli hännän (siis minkä hännän?) alla tulee heti kun sitä huutaa ja myös Manu tuntuu tykkäävän miellyttää ihmisiä, ja ehkä siitä syystä Manu tulee heti kun huudetaan vaikka se juoksisi kuinka lujaa niin se vetää liinat kiinni heti kun sitä kutsutaan

Tietenkin Manun hyvä peruskoulutus jonka Emma on sille antanut riittää pitkälle, Manu tottelee vaikka olisi kuinka innoissaan. Myös eilen se oli innoissaan kun pääsi pitkästä aikaa Tokoilemaan. Anne koulutti sitä koska Manu on paljon pidemmällä koulutuksessa kuin mä, Emmahan koulutti sitä pari kolme vuotta tosi paljon ja hyvin..... Manulla meni nytkin tosi hyvin Annen kanssa ja Manulla virtaa kyllä riittää

Sitten mukana oli myös kiljukaula Siru joka teki elämänsä ensimmäisen koulutuksen kiljumatta kertaakaan...siis se ei edes haukahtanut autossa kun odotteli vuoroaan, Myös Annen koirat olivat haukkumatta vaikka näkivät miten muiden kanssa oltiin kentällä. Mä kun päätin että yritän tätä Cesar Millanin metodia että seisoin auton vieressä kun koirat olivat kahdessa eri häkissä autossa odottelemassa vuoroaan ja joka kerta kun bortsulaumasta kuului pienikin haukahduksen poikanen niin sihahdin ja seisoin käden puuskassa ja näytin siltä että NYT EI POIJJAAT RYTTYILLÄ!....Ja mikä ihme, koirat oli kaikki ihan hiljaa. Toivo tuijotti mua koko ajan ihan hievahtamatta ja haukahti muutaman kerran kun kuuli Annen äänen kentältä, mutta hiljeni heti kun katsoinkin siihen päin. Metku yritti kyllä vinkua mutta senkin vinkuna oli hyvin hiljaista ja jopa lähes aina huutava Viljo oli hiljaa eikä juurikaan tehnyt muuta kun pikkasen vinkaisi välillä kun oikein innostui.

Mun koirat oli toisessa häkissä ja nekin olivat hiljaa, Manu ja Minttu ei ole koskaan treeneissä haukkuneetkaan, mutta Siru sitäkin enemmän - nyt Siru makasi häkissä ja katseli mua ja oli ihan hiirenhiljaa, ei pienintäkään vinkausta eikä kiljuntaa...siis miten se oikein noin hyvin menikään...kyllä mä sentään kai sitten jotain osaan oikeinkin tehdä 

Mä otin siis tilan haltuuni ja toi petolauma oli kerrankin hiljaa...JEEEEE!!!!!!!!

No treenin päätteeksi lähdettiin lenkille ja siellä koirat sai sitten kuluttaa ergiaansa ja koska oli vähän viileä päivä niin Sirulla ja Manulla oli takki päällä. No Manu loikkas tietty ekaan suolutakkoon ja siltä sai ottaa litimärän takin heti pois, samoin Sirulta joka näytti jo siltä että hiki tulee. Minttu näkyi hyvin kirkkaanpinkin  liivinsä ansiosta ja se kyllä liivinsä ansaitsee koska hörheltää ympäriinsä ja sitä saa seurata koko ajan jos sattuu tulemaan joku vastaan, tosin ketään ei näkynyt. Yleensä aina kuljetaan metsissä omia polkujamme jossa ei paljon liikennettä näy 

Perjantai ja lauantai meni Annen aidan rakentamisessa. Oltiin koko lauman kanssa maalla ja kyllä pitää sanoa että ei se aidan rakentaminen niin koville ota, mutta se että siihen himskatin kivipeltoon saa tolppia pystyyn on kyllä kultamitalin arvoinen suoritus......Mihin ikinä rautakangen iskee niin siellä on kiviä ja kalliota...Aidasta ei tullut ihan viivasuora koska se on täysin mahdotonta. Aita rakennettiin puusta autopaikan ympärille ja sitten muuten tontin ympäri tulee lammas-aita joka osittain hukkuu pitkään kuusiaitaan tien puoleiselta sivulta.

 Aitatalkoissa ei paljon ehtinyt kuvailemaan, mutta pari kuvaa siitä piti kuitenkin ottaa...Tää toinen aita oli paljon haastavampi kun tolpat tökkäs peruskallioon ja oli todella vaikea löytää paikkaa minne tolpan olis saanut lyötyä pystyyn niin että se myös pysyy pystyssä.....Sama ongelma on sitten sen lammas-aidan kanssa, tontti on suuri ja tolppia tarvitaan lähes sata vaikka puolitoista sivua onkin jo aitaa ja  noita ulkorakennuksia.....

 

 

Puuaita saatiin jo porttia vaille valmiiksi...ja siinä meni se kaksi päivää ihan kokonaan. Anne oli perjantaina iltatuurissa ja me rakenneltiin Markun kanssa kaksistaan iltapäivä kun Annen piti jo yhden jälkeen lähteä, lauantaina Anne oli mukana koko päivän ja mun virtani alkoi loppua neljän maissa kun olin kaivanut aidan alta pois maailman kamalimman kasvin juuria monta tuntia. Se on jokin ihme puska joka ei paljon kuki mutta leviää kun tauti ja sillä on isoimmillaan yli käsivarren paksuiset juuret. Juuria on niin paljon että multaa ei juurikaan siinä paikassa enää edes ole, kasvi on "syönyt" kaiken. Oon kaivanut lapiolla tuntikausia ja saanut kasvista ylös vajaan puolikkaan......Juuret oon heittänyt ison muovin päälle ja siitä ne pitää viedä kaatopaikalle, se kun kasvaa uudestaan pienimmästäkin juurenpalasesta uudelleen niin kaivaminen tuntuu erittäin turhauttavalta...

Mintun kanssa on Annen pihassa väliin ongelmia kun se todellakin katoaa kun kusi lumeen ja on milloin naapurissa ja milloin metsän puolella juoksemassa nenä maassa jonkun hajun perässä. Lauantaina mysö hirvimiehet löysivät hyvän jahtipaikan ihan talon lähettyviltä ja ajoivat auton pellolle ihan vastapäätä ja menivät kiväärin kanssa metsään. Jonkin ajan kuluttua kuului ihan sairaan kova paukaus kun hirvi kaadettiin..Ne kyllä ampuivat tosi lähellä taloa koska ääni oli niin kova. Mitä ilmeisemmin saalis saatiin kun vähän ajan kuluttua tuli traktori peräkärryineen joka kaarsi pellolle ja siitä metsän laitaan.

En vastusta hirvenmetsästystä, syön mielummin vapaana kasvanutta onnellista hirveä kun tehokasvatettua onnetonta sikaa tai nautaa....Mutta kyllä mun vähän kävi sääliksi sitä hirveä....

Minttu on siis päättänyt ilmeisesti että tänä vuonna se vaan pudottaa karvansa eikä kasvata uusia tilalle...tuo kaljurotta alkaa olla jo ihan naurettavan näköinen. En kehtaa viedä sitä eläinlääkäriiin koska viime vuonna vein sen juuri tuon takia että se pudottaa kaikki karvansa ennenkuin alkaa kasvattaa niitä uusia.....nyt odotan että uusia kasvais mutta vain kaulan kohdalla näkyy vähän uutta karvaa, häntä on kuin rotalla.....Hmm..jospa Minttu osaa vaikka ennustaa säätä...jos tulee kovin lämmin talvi niin se ei viitsi suotta kasvattaa kunnon karvapeitettä...kun se yksi ukkeli ennusti säätä sammakosta niin mä alankin ennustamaan Mintusta. Pitää miettiä mitä tuo sen "hulluus" vois säästä tarkoittaa....ehkä pyörremyrskyjä talveksi?

 

Ennustan siis Mintusta että ensi talvesta tulee hyvin lämmin, lunta ei tule ollenkaan mutta pyörremyrskyjä ja muita luonnonmullistuksia sitäkin enemmän. Tässä siis vuoden 2011-2012 talvi pienoiskoossa. (Toivottavasti ei pidä paikkaansa)...vaikka se vois tietää mulle uutta uraa säänennustajana....

No myrskystä ei ollut tietoakaan kun käytiin rämpimässä suolla karpaloita metsästämässä...ja kyllä niitä olikin ihan hurjan paljon. Oli myös puoleensääreen asti vettä ja Erjan saappaat oli litimärät kun ne ei olleetkaan vedenpitävät....Mutta me saatiin meille noin 10 litraa karpaloita ja kaverit noukkivat suurinpiirtein saman verran. Ilma oli upea mutta aika viileä, mä olin ostanut edellispäivänä uudet kumisaappaat (Kun koirat söi edellliset) ja ne oli karvavuoriset eikä kaupassa ollut kuin vasta 42 numerosta lähtien niitä karvavuorisia saappaita...no mä ostin sitten 38 numeron koipiini 42 numeron saappaat ja laitoin kolme villasukkaa ja sellaset neopreni-sisätossut jotka on tarkoitettu juuri saappaiden sisään. Kyllä oli todella kiva seistä pohkeitaan myöten jääkylmässä vedessä kun jalat oli ihanan lämpimässä Joten en katunut yhtään että ostin saappaat jonne tosiaan mahtuu monta sukkaa...ja sitten vielä ne sisätossut. Aikaisemmin mun varpaat on olleet umpijäässä ja sitten palelee tietenkin kokokaan kun varpaita palelee.

 

 

 

Suolla oli aivan upean näköistä kun aurinko paistoi lähes koko ajan ja oli aivan tyyntä.---Kyllä suomen luonto on kaunista...Koiria ei otettu mukaan koska tiedettiin että vettä on niin paljon ja koirat olis jäätyneet siellä, edellisyönä oli ollut jo pakkasta ja suolla oli marjat kohmeisissa mättäissä.....Ja sitäpaitsi ainakin Manu olis joutunut uimaan tuolla,  koska vettä tosiaan oli parikymmentä senttiä ja sitten pohja vielä upotti joka askeleella.

Torstaina menen leikkaukseen...IIIKK enää kolme päivää!!!!!!!!!!! Jos siitä hengissä selviän niin en saa ulkoiluttaa edes koiria pariin viikkoon hihnassa, kävellä saan pikkuhiljaa mutta mitään muuta en sitten saakaan tehdä...Miten ihmeessä voin olla kaksi viikkoa tekemättä mitään? Suoraan sanoen se mua eniten koko leikkauksessa kauhistuttaakin....Mietin vieläkin että perunko koko hemmetin operaation....Mutta valitettavasti ei taida peruminen olla kovinkaan järkevää...

No mulla on sitten marraskuussa taas kokemuskoulutuspäivä joten ehkäpä toivun siksi että voin mennä taas TAYSiin tutoroimaan lääkisopiskelijoita. Olin silleä viime viikolla ja se on kyllä tosi kivaa hommaa ja mietinkin aina että mistä tulee niitä kammottavia mörkö-lääkäreitä kun lääkiksen kolmannen vuosikurssin opiskelijat on aina niin mukavia ja niitä jännittää niin maan perusteelliseti se videointitilanne  -Mutta lääkiksen kokemuskouluttajana olo on tosi palkitsevaa ja oon sitä mieltä että lääkäriksi opiskelevilla pitäis olla useampikin kokemuskoulutuspäivä opiskelunsa aikana....ja saahan siitä ihan kivan tuntipalkan...yliopiston opettajan palkka kun on ihan kiva lisä aina välillä.....Onpahan meikäläinenkin päässyt elämässäään pitkälle - ihan yliopiston opettajaksi asti...Hmm.....

"Kun peli kovenee, niin kovat rupeavat pelaamaan"....Tää on jonkinlainen sanonta, pitäisköhän koittaa tätä tuohon koirankoulutukseen.......Ei kuitenkaan kovalla vaan kovalla-hyvällä...tai hyvällä-kovalla...