Oon tässä jo pidemmän aikaa mietiskellyt tuon vapaaehtoistyön mielekkyyttä ja tullut nyt lopulta siihen päätökseen että jäsenrekisterinhoitajan päiväni ovat nyt loppu. Mä mietin ihan tosissani että onko mitään järkeä olla jatkuvan pottuilun kohteena, mitä himskatin hyötyä on paskakuormasta joka kaadetaan niskaan säännöllisin väliajoin...niin no lämmittäähän lämmin paska tietenkin mukavasti, ei siitä mihinkään pääse.......mutta koska kaikki tulee vain yhden ihmisen taholta niin miks hitossa mä vaivautuisin tappelemaan hänen kanssaan. Mulla on ihan tarpeeksi muuta järkevämpää tekemistä kun joutua kuuntelemaan tosi ikäviä asioita joita kentältä tulee ihmisestä joka tekee kaiken miten itse haluaa ajattelematta lainkaan että me ollaan kaikki yhtä arvokkaita työntekijöitä eikä kukaan ole toista "parempi" ja tämä vapaaehtoistyö jos mikään vaatisi hyvää yhteistyökykyä ja toisten kunnioittamista.
Mä en ole ihminen joka lannistuu paskakuorman alla, mutta eiköhän 7 vuotta tässä työssä ja 10 vuotta yhdistystyössä riitä mun kohdallani...meidän jäsenistö on lähes poikkeuksetta aivan ihania ihmisiä, heidän takiaan oon jaksanut näinkin kauan kuunnella mitä omituisempia juttuja ja syytöksiä joita tulee mitä ilmeisemmin turhautuneen, kateellisen, erittäin kaksinaamaisen ja omaa erinomaisuutta täynnä olevan ihmisen puolelta. Mä olen peitellyt hänen mokiaan ja ollut lojaali vaikka oonkin sanonut hänelle itselleen moneen kertaan suorat sävelet 
Jumaliste mun silmilleni ei hypitä...siis loppujen lopuksi.....Mä olen paljon pahempi mitä musta yhtäkkiä luulis...en todellakaan ole "kiltti" ihminen 
Kiitän lämpimästi kaikkia jäseniämme siitä että olette olemassa ja toivon ihan jokaiselle hyvää jatkoa elämässään 
Linkki yhdistyksemme sivuilta tänne mun sivuilleni ehkä poistuu jossain vaiheessa, olen pitänyt sitä siellä lähinnä sen takia että mahdollsimman moni vastasairastunut huomaa että tämänkin vähemmän mukavan sairauden kanssa pystyy elämään täysin normaalia, onnellista ja tasapainoista elämää......niin no - en mä omalta kohdaltani siitä "normaalista " ihan tiedä, ehkäpä olen aina ollut pikkasen omituinen, mutta se kuuluu mun pikkasen omituiseen luonteeseeni.....täydellä höyryllä vaikka puuta päin! 
Mä voisin pamauttaa ihmisten ilmoille kaikenlaista ikävää jos haluaisin, mutta en halua tehdä niin....eiköhän laiha sopu ole kuitenkin parempi kun lihava riita.....Joten mä lopetan yhdistystyöni hyvillä mielin ja iloisena siitä että nyt mulla VIHDOIN jää taas aikaa valokuvaamiselle ja ehdin taas tokoilemaan Mintun kanssa
Nyt mä tunne itseni ihanan vapaaksi...öööh...siis kunhan saan noi kaikki roinat vielä pois toimistostani......Miljoona mappia ja kaikenlaista tavaraa lojuu vielä nurkissa...mutta ehkäpä ehdin pakkaamaan ne jossain vaiheessa ja lähettämään ...minne nyt sitten lähetänkin, jokuhan tätä hommaa saa nyt jatkaa
Mulla on ihan uusia tuulia ja miljoonia suunnitelmia, enhän mä todellakaan osaa työttömänä olla ja tuo mun oikea leipätyönihän jatkuu joka tapauksessa. Myös vapaaehtoistyötä jatkan tietyllä tasolla...jätän vain rekisterinhoitajan hommat. TAYSin lääketieteen opiskelijoiden tutorina jatkan edelleen ja siltä pohjalta olisi tiedossa enemmänkin työtä jos vain haluan tehdä - ehkä...eihän sitä koskaan tiedä.....Elämä on täynnä uusia haasteita jos vaan haluaa ottaa niistä kiinni
Kävin eilen piiiitkästä aikaa TAYSissa piikeillä, laitettiin muutama piikki niskaan ja kaulaan ja soittelen sitten jos ja kun tarvin jossain vaiheessa seuraavia piikkejä. Mulla menikin puoli vuotta kun normiväli on kolme kuukautta. Oikeastaan en olis mennyt vieläkään piikeille, mutta halusin kokeilla miten piikit vaikuttaa tuohon mun kiukuttelevaan selkääni. Ensi viikolla saan magneettikuvien tulokset mutta koneella istuminen on aika hankalaa kun selkä jumittuu heti...joten senkin takia jätin turhat tietsikkahommat pois.
Sensijaan lumikenkäily on ollut ihan Ok...hmmm..paitsi yhtenä päivänä kun koottiin koirat kokoon ja lähdettiin Markun kanssa tuohon lähipellolle kenkäilemään. No helvattu soikoot mä niistin nenäni vauhdissa ja samantien selkä pamahti lukkoon ja mä jäin seisoon yhdellä jalalla kun kurki keskelle peltoa lumikengilläni...
Sieltä sitten mahtavien manausten kera laahustin kotiin kun selkä ei vaan mennyt paikalleen millään ja joka askel sattui kun olis puukolla iskenyt selkään. Siru seurasi mun uskollisesti joka askeleella, se ei jätä "haavoittunutta" vaan pysyy ihan lähellä kun huomaa että jotain sattuu...hmmm...Minttu ja Manu päästivät menemään kun vimmatut eikä niitä kiinnostanut mun laahustamiseni pätkän vertaa. " MISTÄ TUNNET SÄ YSTÄVÄN, KUN ON VIERELLÄS SILLOIN HÄN"...ym..ym.... Siru on aina uskollinen ystävä ja avustaja, ehkäpä se vaan kuuluu paimenkoiran velvollisuuksiin ja on niin lujasti sen takaraivossa että se ei koskaan jätä ketään laumastaan jälkeen..
Mutta koska mun sisuni ei anna myöten vaan olla ja huilia niin kuljettiin myös pari pitkää lenkkiä Jumesniemellä lumikengillä ja kunhan vaan muistan pysähtyä jos pitää niistää, eikä sen kummemmin vääntelehdi kävellessään vaan kävelee kuin robotti niin kaikki menee ihan Ok eikä selkä kiukuttele yhtään. Joten lenkillä pystyn taas käymään kunhan varon vähän ja pidän kireää ja tukevaa korsettia joka tukee hyvin selkää (eikä toi korsetti muutenkaan pahaa mun muodoilleni tee..ööööhh) Uskon kyllä lujasti että tää pottumainen selkävaiva menee ohitse jossain vaiheessa ja pääsen taas ensi kesänä kiipeilemään kallioille....
Mä jopa yritin masentua, mutta huomasin että en osaa. Myönnän että näinkin kauan pois pelistä rasittaa hermoja mutta en mä vaan osaa masentua, mä kyllä pidän aina väliin sellasen surkeaakin surkeamman itsesäälipäivän mutta joka kerta kyllästyn hyvin nopeasti koko hommaan ja nousen ylös ja lähden lenkille.....
No niin Toivo LUMIPESU (Toivo) ÖÖÖÖHHHHH????????
(Minttu) Senkun peset vaan, mä RAKASTAN lunta ja mua ei palele koskaan!
(Viljo) Tuota noin mitenkäs täällä noin pimeni?
MENNÄÄN - MENNÄÄN - MENNÄÄN........PIAN SENKIN KÖNTYKSET!
ÄÄÄHH...mä en jaksa enää !!!!!!!! (ehkä Anne pikkasen liioitteli)
(Siru) UUPPS jopas on kova vauhti.....
Nää bortsut on varsinaisia pikajunia.....Minttu kaiveli jossain hevonpaskaa koska se kuuluu mitä ilmeisimmin tärkeänä osana tollerin ruokavalioon.....HUOKAUS!!!!!!!
Mutta nyt kuitenkin tuli eteen uusi vakavampi ongelma eli Siru
Onhan ihan selvää että suurin osa kohta 14 vuotiaista koira-vanhuksista ei enää pysty kulkemaan pitkiä lenkkejä vaikka olisivat kuinka hyvässä kunnossa. Sirulla ei ole kunnossa mitään vikaa, se jaksaa juosta ja haukkua ja riehua ja eläinlääkärin mukaan kunto on kuin nuorella koiralla ....mutta se ei vaan kestä enää lunta ja pakkasta Sen joskus kauan sitten vammautunut takajalka alkaa kylmässä kramppaamaan ja Siru-paran matka tyssää siihen
On tosi surullista nähdä kuinka paljon se tykkää juosta ja iloita muiden kanssa ja kuinka se haukkuu ja pitää porukkaa kasassa ja on ihan kuin nuorenakin....ja sitten yhtäkkiä takalajalka alkaa kramppaamaan ja Siru istuu maahan ja jää siihen, kun se yrittää liikkua niiin takajalka ei vaan anna sille rauhaa vaan kramppi tulee uudelleen........sitten me hierotaan ja lämmitetään Sirun jalkoja ja lonkkia ja jutellaan sille rohkaisevasti ja kehutaan kuinka hyvä tyttö se on. Sitten päästään taas pieni matka eteenpäin. Sirulla on paksu takki päällä mutta nyt pitäis etsiä takki jossa olis myös jaloille suojat. Tuossa takissahan on vain selkäsuoja takosassa joten juuri arat takajalat jää kylmään.
Olen miettinyt että jos ostaisi sille pitkät säärystimet ja siihen kiinnitettävät tossut, koska jalkaongelma tulee kun lumi paakkuuntuu Sirun tassukarvoihin ja alkaa painaa anturoita.
Mikää tassuvoide ei Sirulle auta, Mintulla on hyvä voide joka auttaa sille mutta Sirulle siitä ei ole mitään hyötyä. Tassut pitäisi vain saada kokonaan suojattua tossulia. Karvat olen yrittänyt pitää niin lyhyinä kuin mahdollista mutta Sirun varpaanvälikarvoitus senkun tuuheutuu vuosi vuodelta ja on muuttunut sellaiseksi vanhan koiran karvaksi että pakkaslumikin tarttuu karvoihin kiinni. Aijkamoiset tursakkeet sillä onkin tassujen välissä kaikesta tassukarvan-leikkuusta huolimatta
(Siru) AAAHHH....kutittaa korvan takaa.....(Viljo) Pitäiskö rapsuttaa?
Sirun ja Viljon huoltoporukka.......
Viime talvena oli jo samaa ongelmaa, mutta silloin se oli vain tosi kylmillä ilmoilla, nyt jo pari astetta pakkasta ja paljon lunta tekee Sirulle oireita. Viime talvena ostin Sirulle tossut jotka auttoikin ihan hurjan paljon...eli niin kauan kunnes Siru hukkasi ne yksi kerrallaan matkan varrelle Sen siroissa säärissä ei pysy tossut sitten millään Sen takia ajattelin niitä säärystimiä...
Nyt on kuitenkin pakko tehdä lyhyitä lenkkejä Sirun takia, mä en kestä sen katsetta kun se innokkaana ja onnelllisena odottaa lenkille lähtöä ja mun pitäis jättää se pois matkasta....se on vaan liian surullista 
Meidän täytyy alkaa tekemään lenkkejä joissa joku tekee Sirun kanssa lyhyemmän lenkin eri suuntaan kuin muut ja silloin kaikki saa sopivaa liikuntaa. Manu voi mennä Sirun kanssa koska sekään ei kestä kylmiä ilmoja. Ne kaksi viihtyvät kyllä tosi hyvin yhdessä ja leikkivät täällä sisälläkin tosi paljon yhdessä, kyllä Sirusta vielä leikkisä luonne löytyy
(Siru) Juoksetkä sä mun kanssani? (Toivo) Hmmmppphh...sä jäät kun seisoon kun mä lähden.....ja siks toisekseen ihan kun joku heittäis meitä lumipallolla...
(Siru) AAAHHHHH....IHANAA LUMIPALLO !!!!!!! Mihin se oikein hävis? (edellisessä kuvassa oli pieni tekninen "lumipallo" eli Toivon valkoinen niskalaikku näytti ihan lentävältä lumipallolta ja Sirun ilme oli kuin pallo oikeasti olis ollut tulossa, näin se kuva ei aina ole sitä miltä näyttää)
No juostaan sitten.....
On älyttömän surullista nähdä koiran vanhenevan...Siru on aina ollut se kaikkien paras ja läheisin koira meille kaikille, vaikka jokainen koira ja kissa on kuitenkin meille samanarvoinen ja ihan yhtä rakas. Siru- Hullu-Hipi....se nyt on vaan niin...ööhh....se on vaan SIRU - oikein isoilla kirjaimilla....
Mutta aika kuluu ja sille ei voi mitään, mä toivon että kevät taas helpottaa asiaa ja lämpimässä Siru taas juoksee kuten ennenkin ja riemuitsee elämästään
14 vuotta tulee täyteen tokokuussa.....se on pitkä aika ystävyydelle, uskollisuudella ja rakkaudelle mitä Siru on aina meille osoittanut...niin ja repimiselle ja paikkojen rikkomiselle ym. Hullu-Hipimäiselle käytökselle josta ei vieläkään ole ihan tullut loppua...muutama päivä sitten se söi mun lenkki-takkini kun haki namia taskusta vetoketjun takaa
Tuossa se nyt nukkuu ihan jalan vieressä lämpimän peiton päällä, pieneksi keräksi kääriytyneenä...Hullu-Hipi......Se varmaan näkee unta pahanteostaan koska aina välillä jalat juoksee unissaan
Mutta me lenkkeillään edelleen myös koko porukalla...ja niitä pikku lenkkejä tehdään Sirun ehdoilla, Siru kuitenkin rakastaa laumaansa joten koko kuuden koiran lauma saa olla lenkillä myös yhdessä.
Metku pihavalon loisteessa iltahämärässä, se halusi jäädä lenkin jälkeen ulos istumaan yksin ja miettimään syntyjä syviä.....Metku useinkin on hyvin miettiväisen näköinen...mä taas mietin että onkohan tuossa pikku päässä paljonkin ajatuksia
Jumesniemi on kaunista seutua....hämärä päivä tekee hämäriä kuvia.
